tiistai 27. marraskuuta 2018

6 joululahjavinkkiä

Täällä yksi odottaa jo malttamattomana kunnon joulunajan käynnistymistä ja siksi päätinkin listata joululahjavinkkejä jo nyt, koska kukapa jouluostoksia haluaisi viime tippaan jättää! Toivottavasti näistä on apua joululahjojen hankinnassa. 

Teetä jostakin valokuvastasi taulu 
Jos harrastat valokuvausta, on tässä mainio lahjaidea jollekin läheisellesi, joka arvostaa valokuvataidettasi! Esimerkiksi ifolorilta voi tilata omasta kuvasta esimerkiksi canvas-taulun ja muitakin materiaalivaihtoehtoja löytyy. 
AH5A0077
Tee purkki, jonka sisus on täytetty itsetekemilläsi kupongeilla 
Esimerkiksi kumppanille voisi tehdä purkin, jonka sisällä on kuponkeja, jotka lupaavat esimerkiksi yhteistä leffailtaa, ruoanlaittoa, elokuviin menoa, mitä tahansa kivaa tekemistä nyt keksiikään kumppanin kanssa. Tätä voi tottakai soveltaa myös kaverille, vanhemmille, jne..... 

Anna lahjaksi yhteinen loma 
Tämä tietysti silloin, jos rahaa on laittaa ehkä vähän enemmänkin. Tällä lomalla en nyt tarkoita välttämättä ulkomaanmatkaa, vaikka toki sekin olisi mahtava idea, mutta loma voisi olla myös kylpyläviikonloppu jossakin kivassa kylpylähotellissa tai jokin muunlainen loma, josta lahjansaaja ja sinä itse voisitte pitää. 
AH5A4635

Anna harrastukseen liittyvä asia joululahjaksi 
Jos tiedät jonkun läheisesi harrastavan esimerkiksi käsitöitä, voisi lahja olla siihen liittyvä, esimerkiksi neulovalle jotain kivaa lankaa tai ompelevalle kaunista kangasta. Itse harrastan piirtämistä (silloin kun on inspiraatiota ja aikaa), joten olenkin toivonut joululahjaksi kunnollisia puuvärikyniä ja olisin todella iloinen, jos ne saisin! 

Anna jotain kestävää 
Usein joululahjaksi annetaan jotain turhaa krääsää, joka loppujen lopuksi pölyttyy vain kaapissa ja lopulta päätyy kierrätykseen. Jonkun turhan krääsän sijaan, joululahjassa voisi panostaa laatuun ja käytännöllisyyteen. Esimerkiksi jos olet ajatellut ostavasi läheisellesi jonkun koriste-esineen, mieti ensin käykö kyseinen esine hänen sisustukseensa ja onko se sellainen, jota voi käyttää vuodesta toiseen. Jos aiot ostaa keittiön astioita, niissäkin kannattaisi keskittyä ostamaan laadukkaita, monta vuotta ilahduttavia tuotteita. Ja tämä siis toki koskee ihan kaikkia tuotteita. 
AH5A4762

Anna jotain käsintehtyä 
Jos et itse ole taitava käsistäsi (niinkuin minä), niin etsi muiden tekemiä käsitöitä. Käsitöitä löytyy yleensä joulumarkkinoilta, mutta myös nettikaupoista. Esimerkiksi sivustolta elmerelli.fi löytyy todella kauniita laukkuja ja pussukoita monessa eri kuosissa ja jokaiselle löytyy varmasti jotakin! Sain itse viime jouluna lahjaksi kännykkäpussin/pienen sälän pussukan suloisessa pöllökuosissa ja ihastuin siihen heti, niin kätevä ja kaunis! Minun pitää vielä hommata toinen samanlainen vähän tummemmassa kuosissa, niin pussukka on helpompi yhdistää eri asukokonaisuuksien kanssa. 
AH5A4717

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti