Asiat, jotka surettavat/ahdistavat minua

Moi taas kaikki, tällä kertaa olisi hieman erilainen postaus tiedossa, kerron nimittäin asioista, jotka saavat minut surulliseksi tai ahdistuneeksi. Jonkinlaisia avautumisia siis tiedossa, joita ei tässä blogissa ole aiemmin nähty. Alunperin inspiraation tähän postaukseen sain siitä kun erään postauksen lopussa joku kysyi minulta mitkä asiat tekevät minut surulliseksi, joten kiitokset paljon hänelle inspiroimisesta!

Kollaasin kuvat: weheartit.com

1. Selvittämättömiksi jääneet välit edellisissä ihmissuhteissa 

Näitä minulta ei tosin onneksi löydy kuin itseasiassa vain yksi kappale, mutta sekin on mielestäni liikaa. Ihminen, jonka kanssa minulta jäi välit selvittämättä ennen välien katkeamista oli minulle vielä pari vuotta sitten hyvin rakas, jonka takia jos nykyään mietin häntä tulen aika surulliseksi ja mieltäni kaihertaa se, että mikä ihme meni vikaan. Meillä ei ollut riitaa, ei minkäälaista ja hän vain lähti elämästäni sanomatta sanaakaan. Katosi kuin tuhka tuuleen, enkä ole kuullut hänestä vieläkään mitään, vaikka aikaa on kulunut melkein puoli toista vuotta. Ja vaikka aikaa onkin kulunut, huomaan edelleenkin, kuinka mietin kyseistä ihmistä, vaikka olisinkin muka unohtanut hänet jo aikoja sitten. Mutta onneksi minulla on maailman parhaimmat ystävät, jotka auttoivat minut pahimman ahdistuksen yli ja jatkamaan! <3 

2. Uutiset

Joo kliseistä, tiedetään, mutta nykyään uutiset ovat ihan hirveitä. Joka päivä kerrotaan, kuinka jossakin päin maailmaa on kuollut viattomia ihmisiä sotien, terrori-iskujen ja murhien seurauksina. Erityisen surettavaa on, jos kuulen lasten tai eläinten kuolleen. Järkyttävintä on, että täällä Suomessakin on sattunut vähän ajan kuluessa aika monta perhesurmaa. Se on vain karu tosiasia, että ihmisiä ja eläimiä kuolee turhaan joka päivä, eikä pieni ihminen sille mitään voi. 

3. Ihmisten julmuus 

Tällä tarkoitan kaikkea julmuutta, en vain fyysistä väkivaltaa, vaan myös sanallista. Olen viime aikoina miettinyt sitä, että miten ihmeessä ihmiset voivat olla niin julmia, että haukkuvat jota kuta todella loukkaavilla haukkumanimillä ja käskevät jonkun jopa tappaa itsensä. Tällaista esintyy eniten netissä, jossa ihmisiä voi haukkua anonyyminä. Eikö näillä ihmisillä ole lainkaan omaatuntoa? Eivätkö he tajua, että kiusaamisesta voi seurata kiusattavalle ikuiset arvet, jotka voivat vaikuttaa vakavastikin tulevaisuudessa? 

Kollaasin kuvat: weheartit.com

4. Ihmisten ahdasmielisyys 

Tämä liittyy vahvasti tuohon ihmisten julmuuteen, mutta halusin kuitenkin tuoda tämän esiin yksittäisenä asiana. On todella ahdistavaa, että vielä nykyäänkin erilaisiin ihmisiin ei osata suhtautua kunnioittavasti. Oli kyse sitten seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvasta tai kehitysvammaisesta, niin aina jotenkin erilainen ihminen saa haukkuja ja syrjintää niskaansa. Inhottavintahan tässä on se, että erilaista ihmistä yleensä syrjitään ja kiusataan jostakin sellaisesta asiasta, mihin hän ei itse voi millään lailla vaikuttaa. 

5. Tappavat sairaudet 

Joka vuosi maailmassa kuolee miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä tappavien sairauksien takia. Sairaus ei katso ikää tai sitä, olisiko ihmisellä vielä jotakin koettavaa elämässä, se vain tulee ja vie. Kaikkein hirveintä on se, että niihin kuolee myös lapsia ja nuoria, vanhempien tuskan ajatteleminenkin saa kyyneleet kihoamaan silmiin. Saa olla onnellinen, että itse ja oma perhe on terve. 

6. Eläinten huono kohtelu 

Esimerkiksi lihatiloilla eläimet kärsivät todella paljon. Siat kärsivät ahtaissa loukuissa ja broilerit kasvatetaan niin isoiksi, että ne kärsivät sydän-ja jalkavaivoista. Myös turkistarhaus on jotakin, mitä en ymmärrä ja turkiseläinten olot ovat aivan järkyttävät. Ja ei, tällä en halua syyllistää ketään lihan syömisestä, minua vain surettaa tuotantoeläinten huonot olot. Onneksi on kuitenkin olemassa tiloja, joilla eläimet voivat elää hyvääkin elämää.  

Tätä postausta oli loppujen lopuksi aika hankalaa tehdä, koska tällä hetkellä elämäni on kuitenkin aika onnellista, eikä tarvitse kovin paljon murehtia. Mutta ainahan sitä jotakin murehdittavaa kuitenkin löytyy, varsinkin kun on suomalainen! Mutta vastapainoksi tälle postaukselle voisin tehdä postauksen, jossa kerron minua ilahduttavia asioita, niin ei tunnelma ole liian murheellinen, onhan nyt kuitenkin kevät! 

A mind needs books like a sword needs a whetstone

Rakastan kirjastoja. Niiden ansiosta tällaisellakin köyhällä opiskelijalla kuten minulla on varaa lukea mahtavia teoksia niin paljon kuin vain sielu sietää aivan ilmaiseksi. Lukeminen on ollut hieman tauolla koulukiireiden takia, mutta nyt keväällä aion elvyttää sen jälleen kukoistukseensa. Jatkan Tulen ja jään laulu-kirjasarjan lukemista (joka on muuten aivan mahtava!) ja sen jälkeen luen Harry Potterit uudelleen, tällä kertaa englanniksi kartuttaakseni luetunymmärtämistäni ja sanavarastoani englannin yo-koetta varten. Melkein tekisi mieli ahmia nuo kirjat heti kerralla, mutta valitettavasti läksyt ja muutaman avoimen kurssin tehtävien suorittaminen syövät aikaa lukemiselta. Sen lisäksi haluan myös lenkkeillä tässä ihanassa kevätsäässä. Noista huolimatta aikaa lukemiselle löytyy, paljonkin, jos aikaa sille vain osaa järjestää. 

Kuva: Napattu googlesta. 

Pääsiäinen

Minun pääsiäislomani vierähti Etelä-Suomessa sukulaisten kanssa. Tuli shoppailtua, oleiltua ja ennen kaikkea syötyä kaikkea hyvää, ehkä vähän liikaakin. Eilen oli kuitenkin pakko palata arkeen ja lukuisien koulutehtävien pariin. Huoh, motivaatio ei oikein vieläkään hivele kattoa, mutta tällä kertaa koitan tsempata itseäni sillä, että tämä jakso on viimeinen ennen kesälomaa. Mutta pidemmittä puheitta pari kuvaa pääsiäiseltä: 

Katkarapuleipä, jonka loihtivat tätini ja hänen miesystävänsä, ei luoja että oli hyvää! Ensimmäistä kertaa maistoin ja rakastuin sen makuun oitis! Katkarapuleivän kanssa siemailimme hieman valkoviiniä, jonka maku sopi siihen kyllä todella hyvin. 

Hautausmaallakin tuli käytyä, koska veimme kukkia ukkini ja isäni veljen haudalle. Tuli siinä samalla huomattua, kuinka kauniita hautausmaat itseasiassa ovatkaan. Sieltä saa aika tunnelmallisia kuvia, vaikka tämä yläpuolella oleva kuva ei ehkä ole kovin hyvä esimerkki, koska se on kuvattu vain kännykkäkameralla ja se on aika äkkiä napsaistu räpsy. 

Pajunkissoja! Joka kevät noita tulee ihailtua, ne ovat niin suloisia! En vain ymmärrä, että mikä ihme on tuo reunassa oleva musta palkki, mutta olen sen verran laiska, etten jaksanut rajata sitä kuvasta pois. 

Kaikin puolin oli siis mukava reissu arjen keskelle. Ja tällä kertaa shoppailimmekin ekologisesti, kaikki paitsi ruokatavarat löytyivät kirppareilta. Ei siis tullut kalliiksikaan tällä kertaa! Valitettavasti en vain vielä voi tehdä postausta ostoksistani, koska unohdin ne kotikotiin. Mahdollisesti viikonloppuna se olisi mahdollista, mutta katsotaan nyt, teenkö siitä erillistä postausta. 

Tällä viikolla minulla on kaksi uutta ja jännittävää asiaa edessäni: Työhaastattelu ja eduskuntavaaleissa äänestäminen. Minut kutsuttiin K-citymarketin työhaastatteluun, joka on siis huomenna. Hieman kyllä jännittää, koska en ole aiemmin ollut ollenkaan haastattelussa, koska aiemmissa kesätyöpaikoissani työntekijät valittiin ilman haastattelua. Huijui, pitäkää minulle peukkuja! Eduskuntavaaleissa äänestäminen on mielestäni myöskin aika jännittävää, koska viime vaalien aikaan olin vielä alaikäinen. Myöskin ehdokkaat ovat mietityttäneet minua paljon, enkä vieläkään ole täysin varma ketä äänestän. Puolue on melkein selvillä, mutta siinäkin minulla on kaksi hyvää vaihtoehtoa. Perjantaihin mennessä sen tulisi kuitenkin selvitä, koska päätimme perheen kanssa, että silloin mennään porukalla äänestämään. Eihän äänestäminen olisi  pakollista, mutta haluan kuitenkin äänestää, koska se on aika pitkälti ainoa vaikutuskeino politiikassa ehdolle asettumisen jälkeen. 

Mutta nyt on mentävä kouluhommien ja ehdokkaan mietinnän pariin, hyvää loppuviikkoa!

Kuulumisia+helppo pikkuleipäresepti

Tämä koeviikko on varmasti ollut koko lukiohistoriani hankalin motivaation suhteen. Kuten jo aiemmin tällä viikolla tänne kirjoitin, ei sitä motivaatiota ole ollut ollenkaan, eikä se ole vieläkään ilmestynyt, vaikka jäljellä olisi enää vain 2 koetta. Totta kai olen siitä huolimatta parhaani mukaan lukenut kokeisiin, mutta aika paljon vähemmän kuin yleensä. Se kyllä varmasti näkyy kokeiden arvosanoissa..... Ja vaikka matematiikka ei ole koskaan ollut minulle helppo tai mieluinen aine, ahdisti minua silti kokeen teon jälkeen todella vietävästi se, että se meni aika huonosti. Tämä kurssi kun tuntui pitkästä aikaa edes suhteellisen helpolta ja osasin tunnilla tehtävät, mutta kokeessa huomasinkin, että enhän minä osaa mitään! No, ei voi mitään, eikä se niin vakavaa ole, koska en aio tulevaisuudessa suunnata matemaattiselle alalle. 

Vielä olisi äidinkielen ja yhteiskuntaopin kokeet jäljellä. Äidinkielen lukeminen tuntuu todella puuduttavalta ja yhteiskuntaopin kirjaa en ole vielä edes avannut, vaikka koe on jo tiistaina. Tiukkaa tekee lukeminen, mutta koitan motivoida itseäni muistuttamalla, että heti koeviikon loputtua tiistai-iltapäivänä hyppään äitini kanssa junaan ja suuntaamme pitkälle pääsiäislomalle Etelä-Suomeen mummoa, tätiä ja hänen miesystäväänsä sekä toistakin tätiä moikkaamaan. Ja ei, ei täällä Pohjois-Karjalassa pääsiäisloma ala tiistaina, vaan anon omaa lomaa koulusta pariksi päiväksi. 

Mutta koeviikosta paljon mukavampaan aiheeseen: Leivontaan. Leivoin tänään nimittäin serinakakkuja, eli todella hyvän makuisia pikkuleipiä. Ne onnistuivat niin hyvin, että päätin jakaa reseptin tännekin.

Tarvitset: 

• 375 grammaa sulatettua voita tai margariinia (itse käytin voita) 
• 2 kpl kananmunia 
• 1,5 dl siirappia 
• 2,5 dl sokeria 
• 9 dl vehnäjauhoja 
• 1 tl leivinjauhetta 
• 2 tl vanilliinisokeria 

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita seuraavaksi kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa. Sekoita kuivat aineet vaahtoon ja lisää seuraavaksi siirappi ja rasva. Pyörittele taikina pieniksi palloiksi ja litistä niitä hiukan haarukalla painaen. Ripottele päälle mantelirouhetta ja paista uunissa 200:ssa asteessa, kunnes ne ovat kullanruskeita. Tällä ohjeella tehden keksejä tulee noin. kolme pellillistä, riippuen tietenkin keksien koosta. 

Niin helppoa, mutta niin hyvää! Suosittelen tätä reseptiä ehdottomasti kaikille, jotka pitävät leipomisesta ja kekseistä. Nämä keksit nimittäin maistuvat todella herkullisilta, vaikka eivät mitään erikoista aineosaa sisälläkään. 

Mutta näihin herkullisiin tunnelmiin jätän teidät tällä kertaa! Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja tsempit kaikille, joilla on myös vielä koeviikko!

Takatalvi ja lukumotivaation puute

Vielä viime viikolla nautimme lämpimästä auringonpaisteesta ja keväisestä säästä, mutta sitten tämä klassinen ilmiö nimeltä takatalvi päättikin tulla moikkaamaan. Lunta satoi ainakin täällä päin ihan törkeän paljon ja lämpömittarin lukema laski miinukselle. Höh, itse olen odottanut kevättä ja kesää jo jonkin aikaa, joten tämmöinen takatalvi ottaa kyllä päähän. No, onneksi tänään edes paistoi aurinko, vaikkei lämmintä olekaan. 

Takatalven lisäksi minua ärsyttää tällä hetkellä myös koeviikko. Tuntuu, ettei lukumotivaatiota ole ollenkaan ja tekisi mieli tehdä vain kaikkea muuta. Minulla on ollut esimerkiksi hirveä hinku siivota nämä pari päivää, sattumoisin juuri nyt koeviikolla, juu-u, mitä tahansa täytyy keksiä, että välttyisi luku-urakalta. Vähäisen lukemisen tulos näkyy kyllä varmasti saksan kokeessa. Jotenkin olin onnistunut sulauttamaan kaksi kielioppiasiaa yhteen ja tulokseksi tuli varmaan todella sekavia lauseita. Ja minä kun luulin tehneeni kokeeni todella hienosti ja kun juttelin ystäväni kanssa, niin karu totuus selvisi ja lähdin muutaman kirosanan saattelemana kotiin. 

Enkun koe tuntui menevän paremmin, mutta ei voi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Huomenna vuorossa on matikka, joka on siis yksi niistä aineista, joista suoriudun kaikkein heikoiten. Pitäisi jaksaa tehdä tehtäviä ja päntätä päähän kaikki tärkeät laskutavat, mutta kun en jaksa. Mutta kun on pakko. Pääni sisällä käydään tahtojen taistelua tämän asian suhteen. 

Päätin olla tämän viikon kotikotona, niin kokeisiin pänttääminenkin on jotenkin helpompaa, kun ei tarvitse miettiä mitä syö ja tiskata ja hoitaa muita kotitöitä omassa kämpässä. Isä suostui kuskaamaan minua kouluun ja sieltä pois, mikä on minun mielestäni aika kivaa. On muutenkin ihanaa olla välillä kokonainen viikko oman perheen kanssa. 

Näyttääkö kenenkään muun mielestä noissa oksissa olevan pieniä hattaroita tai vaahtokarkkeja? Minun mielestäni ne ovat aika vekkulin näköisiä, joten päätin ottaa niistä kuvan. 

Lukumotivaation puutteen lisäksi minua alkoi nyt myös nukuttaa vietävästi, joten pitäkää peukkuja, että saisin huomisen matikan kokeen edes läpi, luulen nimittäin, että lukeminen jää vähemmälle, jos en jostakin saa jotain piristyspiikkiä. 

Kirjoittaminen

En ole kirjoitellutkaan tänne blogin puolelle ollenkaan siitä, mitä kirjoittaminen minulle merkitsee. Kirjoittaminen on aika olennainen osa elämääni, vaikka sitä ei ehkä tästä blogista huomaakaan. 

Olen kirjoittanut päiväkirjaa siitä asti kun opin kirjoittamaan. Sitä ennen äitini kirjoitti päiväkirjaani minun sanellessa mitä sinne kirjoittaa. Päiväkirjan pitämisessä on ollut välillä taukoja, mutta viimeisinä viitenä vuotena olen kirjoitellut päiväkirjaani aktiivisesti kaikesta elämääni ja tunteisiini liittyvistä asioista sensuroimatta sanaakaan. Täysiä päiväkirjoja onkin kertynyt jo yli 10. Kirjoitan siis ihan käsin, koska se vain jotenkin tuntuu paljon luontevammalta kuin näpytellä sitä läppärille. Käsin kirjoittaessa tekstiin jää se oma kädenjälki, joka luo päiväkirjaan lisää persoonallisuutta. 

Päiväkirjan pitäminen on minulle terapiaa. Jos minua ahdistaa, ärsyttää tai olen surullinen, ensimmäinen apu löytyy päiväkirjasta. Kun saan purettua kaikki tunteeni ja ongelmani ensin paperille, niitä on paljon helpompaa käsitellä. Mutta en kirjoita päiväkirjaa vain silloin kun  koen negatiivisia tunteita, vaan ollessani onnellinen hehkutan sitä myös päiväkirjaan. Välillä myös kirjoittelen sinne ilman mitään erityistä syytä, ihan vain siksi että saisin lukea joskus vanhempana siitä, mitä minä oikein missäkin iässä tein tai ajattelin. Päiväkirjaan kirjoitteleminen on siis minulle arkipäiväistä ja rentouttavaa puuhaa. En kuitenkaan nykyään kirjoita joka päivä, vaikka joskus niin tein, vaan kirjoitan silloin kun vain siltä tuntuu. 

Jokunen vuosi taaksepäin kirjoitin päiväkirjaan kirjoituksen ohella myös novelleja. Novellien teemana oli aina rakkaus ja näin jälkeenpäin kun muistelen teoksiani, niin ovathan ne ihan hirveitä. Mutta vaikka ne ovatkin ihan hirveitä, niin ne ovat kuitenkin syntyneet jostakin ideasta ja inspiraatiosta. Nykyään ideat ja inspiraatio novellien kirjoittamiseen ovat tyystin kadonneet ja se harmittaa minua aika paljon. Haluaisin kirjoitella erilaisia tarinoita edelleen ja ehkäpä julkaistakin niitä jossakin, mutta ongelmani on se, ettei ideoita ole. Olen yrittänyt miettiä kaikenlaisia tarinoita, mutta aina ne ovat päätyneet liian kliseiseen tai jo toteutettuun tarinaan. Mielikuvitukseni on kaventunut todella paljon viime vuosien aikana ja se ahdistaa minua. Kuusi vuotta sitten idea uuteen novelliin saattoi tulla hetkessä ja pystyin pukemaan sen sanoiksi melkein yhtä nopeasti, mutta kun nyt yritän, niin siitä ei vain tule mitään. Aika iso syy löytyy varmaankin opiskelusta. Aikaa ei vain yksinkertaisesti ole siihen, että saisi luotua tarinoita tai sitten on, mutta sen viettää tehden jotakin muuta.

Pienempänä minulle oli melkein itsestäänselvää, että minusta tulee joko toimittaja tai kirjailija. Nykyään suunnitelmana on suunnata joko psykologiksi tai sosiaalityöntekijäksi, mutta samaan aikaan työkseen kirjoittaminenkin kiehtoo edelleen. Yksi unelmani olisi kirjoittaa vielä joskus kirja, mutta minua pelottaa, etten enää koskaan saa aikaiseksi kunnollista, julkaisukelpoista ja kiinnostavaa tarinaa. Onneksi romaanin julkaisemisessa ei ole ikärajaa, joten onhan minulla vielä aikaa. Toimittajana toimiminenkin olisi varmasti mielenkiintoista, jos siinä pääsisi etenemään jostakin pienestä lehdestä vähän isompaan lehteen tai muuhun mediaan. Olen aina rakastanut mielipiteideni kirjoittamista, joten toimittajan työssä voisin tehdä sitäkin. Mutta saa nähdä, tuleeko minusta tulevaisuudessa minkäänlaista kirjoittajaa. Bloggauksessa ainakin pyrin kehittymään niin paljon kuin vain mahdollista.

Huhhuh, tulipas kirjoitettua pitkästi. Mutta onko kenelläkään teistä samanlaisia tuntemuksia kirjoituksen suhteen kuin minulla? Ja jos teillä olisi jakaa neuvoja miten saada inspiraatiota ja ideoita omien tarinoiden kirjoittamiseen, niin vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita! 

Aikuinenko?

Täytin maanantaina sen paljon odotetun ja jännitetyn ikävuoden eli tietenkin 18! Vietin 18-vuotisjuhliani todella pienesti, olihan synttäripäiväni kuitenkin maanantai, ei silloin kovin paljon voinut juhlia, koska seuraavana päivänä oli kuitenkin koulua. Sen verran kuitenkin juhlistin täysi-ikäistymistä, että join kakkukahvit kirsikkaviinin kera perheeni kanssa ja eilen kahvittelin ja vietin leffailtaa samalla paikkakunnalla kanssani asuvien ystävieni kanssa, kauempana asuvien kanssa täytyy varmaan sopia joku viikonloppu, jolloin juhlistaisimme sitä heidän kanssaan, kunhan nyt ensin saisi koeviikonkin pois alta. 

No miltä tuntuu olla 18-vuotias? Omasta mielestäni aika mahtavalta. Ei, ei vain sen takia, että saan mennä baariin, ostaa alkoholia ja tupakkaa, vaan ihan sen takia, että kaikissa muissakin asioissa itsellä on päätösvalta ja vastuu. Saan äänestää, matkustaa ja päättää raha-asioistani itse. Ai niin ja sitten kun saan ajokortin, niin saan myös ajaa vaikka maailman tappiin, jos vain huvittaa (no joo, jos mulla on lainassa porukoiden auto, niin sitten heidän mielipiteensä asiaan vaikuttaa). Mutta niin, täysi-ikäistyminen on mahtavaa, vaikka en tunnekaan itseäni vielä aikuiseksi. Nauran typerille vitseille, syön välillä lapsellisen yksinkertaisia aterioita ja kiukuttelen kuin pahainen uhmaikäinen. Ja vanhemmilleni ja sukulaisille olen aina pikkutyttö. Mutta noista asioista huolimatta olen papereiden mukaan aikuinen ja otan vastuun itsestäni joka asiassa. Kuulostaa pelottavalta, eikö? Njäh sanon minä! Vaikka olenkin ollut 18 vasta muutaman päivän, niin ei tämä kovin haastavaa tai ahdistavaa ole ollut, enkä usko, että tulee olemankaan. Vastuuta on, kyllä, mutta onhan ennen 18 ikävuottakin vastuuta aika monessakin asiassa. Minä sanoisin siis, ettei  18 täyttämistä tarvitse pelätä, olen varma, että se on suurimmalle osalle kuitenkin mahtavaa aikaa. Tai no suurin osa odottaa sitä innolla, mutta esimerkiksi omassa kaveripiirissäni on pari ihmistä, jotka panikoivat täysi-ikäiseksi tulemista. 

Siinä oli muutama ajatus täysi-ikäisyydestä, mitä mieltä te olette? Onko täysi-ikäiseksi tuleminen ihanaa vai kamalaa?