torstai 20. joulukuuta 2018

Jouluinen Porvoo ja Helsinki

Nyt on tämän vuoden opiskelut (erästä pienoistutkielman tekoa huolimatta) paketissa, jouluvalmistelut kovassa vauhdissa ja jouluun enää 4 yötä. Viime viikolla kävin äitini kanssa mummoni luona Keravalla ja samalla reissulla kävimme katsomassa Porvoon joulutunnelmaa ja taidetehtaan joulumarkkinoita ja seuraavana päivänä vastaavasti Helsingin joulua käyden Tuomaan markkinoilla. 
AH5A6014
AH5A6016
Porvoossa oleva kahvila, jonka nimi on Zum Beispiel, näin saksan kielen opiskelijana näky ilahdutti keskellä suomalaista kaupunkia.
AH5A6020
Porvoossa on todella ihanat joulukoristelut kaduilla, harmi vain, että olimme sen verran valoisan aikaan liikkeellä, etteivät ne kunnolla päässeet oikeuksiinsa. 
AH5A6056
AH5A6038
Porvoo vaikutti muutenkin todella ihanalta kaupungilta, rakennukset olivat todella kauniita ja kaiken kaikkiaan siellä vallitsi historiallinen tunnelma. Kesällä on varmaan käytävä uudestaan, luulen, että silloin Porvoo on vielä kauniimpi. 
AH5A6060
Yllä Helsingin Tuomaan markkinat kuvattuna tuomiokirkon portailta. Tuomaan markkinat olivat mielenkiintoiset, joskin siellä oli tietysti aika kova ruuhka. Tälläkin Helsinki-reissulla olimme päiväsaikaan liikkeellä, joten jouluvalot eivät näissäkään kuvissa pääse oikeuksiinsa, mutta siitä huolimatta koristelut olivat hienoja myös Helsingissä.
AH5A6071
AH5A6089

Näihin kuviin ja joulutunnelmiin! Lähden huomenna avomieheni vanhempien luo ja jouluaattona tulen takaisin omien vanhempieni luo viettämään joulua.💝Palaan siis blogin ääreen taas joulun jälkeen. 

💖Hyvää joulua kaikille!💖

1 kommentti:

  1. Hei! Löysin vanhan lempiblogini aivan sattumalta. Et olekaan kirjoitellut aikoihin tai päivitellyt instagramia... Mitä sulle kuuluu nykyään?? :-)

    VastaaPoista