maanantai 29. lokakuuta 2018

4 unelmaani ja miten aion toteuttaa ne?

Moi taas! 

Nyt haluan jakaa 4 unelmaani ja suunnitelmat, miten aion ne toteuttaa. 


1. Haluan tehdä mielekästä työtä 

työ
Kuvat: Pixabay
Vuosien varrella urahaaveeni ovat vaihdelleet aika melkoisesti. Lukion jälkeen halusin opiskella sosionomiksi, mutta en päässyt opiskelemaan. Hain myös samana vuonna sosiaalityötä opiskelemaan, mutta en päässyt siihenkään. Varavaihtoehtona minulla oli lähihoitajaksi opiskeleminen, josta sitten olisin uudestaan yrittänyt sosionomiksi. Lähihoitajaksi opiskeleminen ei kuitenkaan napannut, joten lopetin. Tammikuussa 2017 kokeilin sitten kokiksi opiskelemista. Eipä oikein sekään napannut ja kevään yhteishaussa päätin hakea yhteiskuntatieteitä, etnologiaa ja antropologiaa ja saksaa lukemaan Jyväskylän yliopistoon. Yhteiskuntatieteet oli ensimmäisenä hakulistallani ja sen jälkeen etnologia ja antropologia ja kolmantena saksan kieli ja kulttuuri (monialaisen kieliasiantuntijan kandidaatti-ja maisteriohjelma). En päässyt kumpaankaan kahdesta ensimmäisestä, joten aloitin saksan kielen opinnot syksyllä 2017. Tähän mennessä opiskelu on ollut ihan mielenkiintoista, joskin saksan kielioppi tuottaa minulle edelleen harmaita hiuksia. 
Mutta mikä sitten olisi unelmatyöni? 
Edelleen vaikea kysymys, koska olen kiinnostunut niin monesta urasta. Saksan kielen osalta haluaisin tehdä kääntäjän hommia tai työskennellä ulkoministeriössä. En kuitenkaan ole varma, haluanko työskennellä tulevaisuudessa vain saksan kielen parissa. Viime aikoina on nimittäin toimittajan työ alkanut kiinnostaa yhä enemmän ja itseasiassa toimittaja onkin minun alkuperäinen urahaaveeni, tässä välissä on vain ollut sellainen itsensä etsimisen kausi, jolloin on haaveillut aivan muista aloista. Ihanteellisinta olisi tietysti, jos voisin yhdistää kielen osaamiseni ja toimittajan työn. Esimerkiksi ulkomaankirjeenvaihtajana tämä onnistuisi, mutta vaatii kovaa työtä, että siihen virkaan pääsee. 
Miten voin toteuttaa unelmani: 
Tällä hetkellä unelmani saavuttamiseksi voin opiskella yhteiskuntatieteitä ja historiaa sekä viestintää saksan kielen lisäksi. Joidenkin korvaan saattaa kuulostaa oudolta, että toimittajaksi haaveileva opiskelisi sivuaineinaan yhteiskuntatieteitä, historiaa ja viestintää journalistiikan sijaan. Moni toimittaja on valmistunut pääaineenaan yhteiskuntatieteet tai historia, joten sen takia olen valinnut ne sivuaineikseni. Muutoin toki opiskelisin journalistiikkaa sivuaineena, mutta ainakaan Jyväskylässä se ei ole vapaa sivuaine ja kuulemma todella harva saa sen sivuaineekseen, joten ehkä tämä väylä on helpompi toteuttaa. Sivuainevalintojen lisäksi voin tietysti kehittää kirjoitus- ja valokuvaustaitojani ja sitähän käytännössä koko ajan teen kirjoittaessani blogia. Kunhan vain saisin pidettyä tämän blogin aktiivisena, välillä pidän pitkiä taukoja, koska tuntuu, että opiskelu syö niin paljon aikaa ja voimia. 


2. Haluan asua omakotitalossa

koti
Kuvat: Pixabay
Olen asunut koko lapsuusaikani omakotitalossa ja vanhempani asuvat samassa omakotitalossa vieläkin. Olen siis tottunut omakotitaloelämään jo pienestä pitäen ja ehdottomasti haluan tulevaisuudessa asua sellaisessa itsekin. Toivoisin, että pysyisimme nykyisen avomieheni kanssa yhdessä ja voisimme yhdessä ostaa omakotitalon. Olemme myös miettineet omakotitalon vuokraamista näin opiskeluaikanakin, jos vuokrat eivät olisi aivan överikalliita. Haluaisin sisustaa boheemisti/luonnonväreillä, ehkä vähän hippimäisesti. Tahtoisin, että talo sijaitsisi sopivan välimatkan päässä jostakin suuremmasta kaupungista, mutta kuitenkin niin, että siellä olisi selvä rauha verrattuna kaupungissa asumiseen. Sopiva etäisyys kaupunkiin olisi ehkä maksimissaan 30 kilometriä ja ehdottomasti plussaa on, jos kaupunkiin pääsisi julkisella liikenteellä kätevästi, koska en ainakaan vielä ole suorittanut ajokorttia loppuun.
Miten voin toteuttaa unelmani: 
Omakotitalon ostaminen vaatii tietysti rahan säästöä. Voisinkin siis aina kun mahdollista laittaa rahaa säästötililleni ja pyrkiä elämään mahdollisimman edullisesti. Tähän mennessä säästäminen on kyllä ollut hieman haasteellista, koska olen lähinnä elänyt kädestä suuhun, eikä hirveästi ole ollut opintorahoista varaa pistää sivuun tulevaisuutta varten. Säästäminen painottuukin lähinnä tulevaisuuteen. Kun pääsen töihin, voisin palkasta aina tietyn osan pistää säästöön taloa varten. Ennen valmistumista voisin tehdä kesätyörahoille samoin. 

3. Haluan mennä naimisiin 

häät
Kuvat: Pixabay
Varmastikin aika monen naisen/tytön unelma. Luonnollisesti toivon, että menen naimisiin nykyisen avomieheni kanssa. Olisi jotenkin vain niin hienoa tulla kutsutuksi vaimona ja omaa miestäni saisin sanoa aviomieheksi. Toki nuo eivät tietenkään ole ainoita syitä mennä naimisiin, vaan ihan juridisesti avioliitossa on enemmän järkeä kuin avoliitossa, toki ymmärrän heitäkin, jotka eivät koskaan halua naimisiin. Häistä tahtoisin rennot ja meidän näköiset. Haluaisin paikaksi jonkun sellaisen, jossa on paljon kaunista luontoa ympärillä, juhlakin voisi olla ulkona. Kirkkohäitä en halua, koska uskossa en ole, joten vihkiminen voisi tapahtua joko maistraatissa tai sitten juhlapaikalla siten, että maistraatin vihkijä tulisi sinne. Tahtoisin häämekon olevan vintage-tyylinen, ei sellainen överiprinsessamekko isolla helmalla, jonka kanssa on hankala liikkua. Toki on ehkä liian aikaista suunnitella mitään, koska en tiedä, milloin naimisiin edes menen, eihän sitäkään tiedä, menenkö ollenkaan. Pientä hääkuumetta kyllä välillä pukkaa, koska viime kesänä olin ystäväni morsiusneito ja ensi kesänä ilmeisesti odottaisi pesti toisen hyvän ystäväni kaasona!
Miten voin toteuttaa unelmani: 
Tämähän riippuu aivan siitä, miten avomieheni kestää minua. No ei, toki toteuttamiseen tarvitaan molempia ja ehkä tärkein sääntö on selvittää aina riidat ja tehdä kompromisseja. Olen aika tulinen luonne, joten voisin harjoitella olemaan rauhallisempi, enkä hermostua niin herkästi. Häät tarvitsevat aina myös rahaa, joten sitten kun häät alkavat olla ajankohtaiset, on molempien säästettävä rahaa toteutukseen. Tietysti juhla täytyy myös suunnitella hyvin ja molempien mielipiteet ottaa huomioon.

4. Haluan matkustella 

matkailu
Kuvat: Pixabay
On hyvin monta matkakohdetta, joissa haluaisin elämäni aikana käydä. Itävallan matkani, jonka piti olla vuoden mittainen, osoitti, että haluan jatkossa matkustaa seuran kanssa, oli se sitten avomieheni, perheeni tai ystäväni. Minulla on vahva tunne siitä, että yksin matkustus ei minun kohdallani toimi, vaikka todella moni sitä hehkuttaakin. Unelmakohteitani ovat muunmuassa Norja, Irlanti, Skotlanti, Uusi-Seelanti ja Kroatia, jotka kaikki komeilevatkin yllä olevassa kollaasissa. On myös monia muita kohteita, joihin haluaisin matkustaa, mutta nuo ovat tämän hetken suosikit. Tahtoisin myös käydä uudestaan Itävallassa ja tällä kertaa ihan oikeasti tutustua nähtävyyksiin ja kulttuuriin, sen kuukauden ajan, jonka siellä olin, en itseasiassa tutustunut Itävaltaan juurikaan, muuta kuin toki Graziin, mutta sielläkin olisi varmasti vielä nähtävää. 
Miten voin toteuttaa unelmani? 
Yllätys, yllätys, matkustelukin vaatii rahaa! Siispä jälleen kerran rahansäästö on avain tämän unelman saavuttamiseen. Sen lisäksi matkat vaativat toki aina hieman suunnittelua, varsinkin jos on useamman hengen kanssa liikenteessä. En kuitenkaan pidä siitä, että KAIKKI on valmiiksi suunniteltua, vaan minusta tuntuu, että parhaimmat matkakokemukset saattavat syntyä spontaanisti. 





10 kommenttia:

  1. Mä oon aikoinaan Jyväskylän journalistiikasta valmistunut toimittaja, ja mun mielestä on erittäin hyvä idea opiskella yhteiskuntatieteitä. Tälle alalle tullaan montaa kautta ja ihmisen itsensä kannalta voi olla hyvä kun on muutakin kuin journalistiikkaa opiskeluna, koska alan työtilanne on vaikea. Että onnea matkaa urahaaveiden ja muidenkin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei opintosuunnitelmat mene aivan metsään toimittajan työtä ajatellen! :'D Ja kiitos paljon! :)

      Poista
  2. Ihana postaus ja hienoja tavoitteita! Onnea matkaan, saavutat varmasti asiat joista unelmoit ❤️

    VastaaPoista
  3. Täällä yksi, kenellä myöskin vaikea sanoa, mikä se unelma työ sitten juuri olisi. :) Mutta eiköhän nuo asiat vielä selviä! Kokonaisuudessaan oikein ihana postaus tämä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taitaa olla aika yleinen ongelma, mutta yleensä tosiaan nuo asiat tuppaa jotenkin selviämään, kiitos! :)

      Poista
  4. Saavutettavissa olevia unelmia täytyy olla - omaltakin listaltani pari näistä sinun unelmistasi löytyy myös ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, elämä on paljon mielekkäämpää, kun on jotain mitä tavoitella. :)

      Poista
  5. Ihana inspiroiva postaus. <3 Mielestäni on hienoa, että haaveista ja unelmista tekee julkisia. Saavutat varmasti, mitä haluat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oli itsestänikin mukavaa kirjoittaa tätä postausta.

      Poista