Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Tuntuu niin hyvältä olla kotona

Tasan kuukausi sitten palasin Itävallasta, missä minun olisi pitänyt asua koko tämä lukuvuosi, toisin kuitenkin kävi. Suomeen paluun jälkeen olin kaksi viikkoa vanhempieni luona ja tällä viikolla aloitin jälleen opinnot Jyväskylässä. 

Tällä viikolla on tuntunut jotenkin erityisen hyvältä olla täällä omassa kodissa Jyväskylässä. Arjessa on tietyt rutiinit, kurssit ovat mielenkiintoisia ja kaikin puolin elämä rullaa hyvin. Minulta puuttuu täältä enää ainoastaan avomies ja kissa, hän kun on töissä kotipaikkakunnallaan vielä tammikuuhun asti ja kissa on hänen hoidossaan. 

En oikeastaan miltei edes muista, milloin olisin ollut näin onnellinen. Kesä meni lähinnä vaihtoon lähtöä stressatessa ja Jyväskylä-kotikoti väliä reissatessa, enkä silloinkaan nähnyt avomiestäni hänen töiden takiaan kovin usein. Sitten koittikin Itävaltaan lähtö ja siellä järjetön ikävä kotiin. 

Voisi varmaan kuvitella, ettei marraskuisessa Suomessa ole mitään iloitsemisen aihetta, mutta minulle kerrankin on, vaikka yleensä aina syksyisin käperrynkin visusti kuoreeni ja mökötän siellä kunnes kevät alkaa. Löydän ilon hyvinkin pienistä asioista, esimerkiksi: 

❤Kun kävelen aamulla kouluun ja kuulokkeista pauhaa parhaat metalli-biisit, joilla päivä lähtee käyntiin.❤ 


❤Kun vaihdan kuulumisia opiskelukaverini kanssa.❤ 

❤Kun käyn yliopiston ravintolassa syömässä jotain herkullista ruokaa.❤ 

❤Kun pääsen kotiin ja vain rentoudun. Katson Netflixiä, pelaan suosikkimobiilipelejäni ja vain olen.❤ 

❤Kun saan inspiraation kirjoittaa uuden blogipostauksen ja uppoudun sen toteutukseen.❤ 
AH5A5786

❤Kun saan siivottua koko kämpän ja lattiat kiiltävät puhtauttaan.❤ 

❤Kun viikonloppuna tai päivänä, jolloin luento alkaa myöhään, katson 8 aikaan kelloa ja käännän vain kylkeäni jatkaakseni uniani.❤ 

❤Kun koulujuttujen teko tuntuu mielekkäältä.❤ 
AH5A5798
AH5A5812

❤Kun teen hyvää ruokaa.❤ 

❤Kun käyn parhaan ystäväni kanssa uimassa ja siinä samalla vaihdamme kuulumiset.❤ 

❤Kun jälleen tänä vuonna on tiedossa Raskasta joulua-konsertti.❤ 

❤Kun joululomalla äidin kanssa on tiedossa reissu mummon luo ja sieltä Porvooseen.❤

Itävallassa ollessani tunsin itseni todella yksinäiseksi, enkä millään tavalla kokenut kuuluvani sinne. Nyt asia on toisin, vaikka täällä Suomessakin asun tämän syksyn yksin. Vaikka olen yksin, en tunne oloani yksinäiseksi. Nautin olostani ja tunnen kuuluvani tänne. En kuitenkaan esimerkiksi viime syksynä osannut tuntea tällaista onnellisuutta näistä arjen pienistä hetkistä, ehkäpä se vaatii yhden epäonnistuneen reissun, että osaa arvostaa arjen ja oman kotimaan pieniä hyviä asioita. Ollakseen onnellinen ihminen ei tarvitse paljoa, on vain osattava nauttia pienistäkin jutuista. 

Toivon vain, että tämä tunne säilyy, olen taipuvainen vajoamaan hieman apeaan mielialaan, varsinkin näin syksyisin.   

Mitkä asiat saavat sinut onnelliseksi tällä hetkellä?


torstai 9. helmikuuta 2017

Kuulumiset

Hei jälleen! Tällä kertaa voisin taas pitkästä julkaista ihan vain sellaisen kuulumis/höpöttelypostauksen, jossa kerron mitä mielessäni oikein liikkuu tällä hetkellä. 
20170206_123146
Pahoittelut kuvan huonosta laadusta, nappasin sen koulumatkalla kännykällä. Yritin muokkauksella sitä hieman parantaa, mutta se ei paljoa pelastanut....
No, mitä minulle kuuluu? 

Kait ihan hyvää, mutta ei mitenkään erityisen hyvää. Lähinnä siksi vastaan näin, koska tällä hetkellä motivaationi koulua kohtaan on aika alhainen. Vielä tammikuun alussa olin innoissani tästä uudesta opinahjosta ja kaikista uusista tuulista mitä se toi mukanaan. Nyt on kuitenkin aivan päinvastainen tunnelma ollut jo useamman viikon. Tuntuu, että kokiksi opiskelu ei anna tarpeeksi haastetta. Tai antaa se kyllä jonkinlaista haastetta, mutta ei sellaista kuin kaipaisin. Kaipaisin sellaista aivo/ajatustyötä enemmän, jotain teoreettista. Okei, tiesinhän minä hotelli-,ravintola-,catering-alalle tullessa, että kyseessä on hyvin käytännönläheinen ala, jossa myös opetus tapahtuu pääosin käytännössä. Luulin, että sekin kävisi minulle ja olisi mukavampaa kuin teoreettinen asioiden pohtiminen. Olin kuitenkin väärässä. Jatkuvasti huomaan kaipaavani jotain enemmän, jotain syvällistä ajateltavaa ja haastavampaa opiskeltavaa. Tuntuu, että en sopeudu ammattikoulun opetustapaan, se ei luultavasti ole minua varten, tai sitten ala ei ole minua varten, mutta joka tapauksessa. 

Alkuperäinen suunnitelma oli opiskella yliopistossa tai ammattikorkeassa vasta, kun olen käynyt kokin ammattitutkinnon, mutta muutin mieleni. Kyllä minä haen tämän kevään yhteishaussa Jyväskylän yliopistoon ja tällä kertaa menen sisäänkin perhana! Luulen vahvasti, että yliopistossa opiskelu olisi pikemminkin se minun juttu. Pääsisin miettimään erilaisia ongelmia monelta eri kantilta ja yrittäisin keksiä niille ratkaisua. Luulen myös, että koska pidän kirjoittamisesta, pääsisin toteuttamaan itseäni sen suhteen paremmin yliopistossa. Yliopistossa on myös se hyvä puoli, että siellä voi valita pääaineensa lisäksi myös sivuaineita. Toisin sanoen opiskelu on monipuolisempaa ja hyvä niin, ehkä sitten pääainetta ei tule liikaa, eikä se ehdi alkaa maistua puulta, ainakaan toivottavasti! Mutta mitä opiskelemaan haen ja missä järjestyksessä tämän kevään yhteishaussa, tässä alustava suunnitelmani:
  1. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian tutkinto-ohjelma, yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja maisteri
  2. Kirjallisuuden kandidaatti- ja maisteriohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti ja maisteri 
  3. Monialaisen kieliasiantuntijan kandidaatti- ja maisteriohjelma(saksan kieli ja kulttuuri), humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri 
  4. Etnologian ja antropologian kandidaatti- ja maisteriohjelma, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri 
  5. Restonomi (AMK), matkailu- ja palveluliiketoiminta, päivätoteutus 
Noista linkeistä voitte päästä lukemaan kaikkien noiden tutkintojen tiedot opintopolusta, tuossa ne ovat siinä järjestyksessä, minne haluan eniten, eli yhteiskuntatieteet vievät tämän hetkisen kiinnostuksen mukaan voiton. Nyt täytyy vain lukea ahkerasti pääsykokeisiin, niin josko minulle paikka liikenisi!

Muutoin elämä on rullannut normaalilla painollaan, ehkä liiankin normaalilla. Tuntuu, että joka päivä on samanlainen, eikä mitään erikoisempaa/kivaa oikein milloinkaan tapahdu. Tähän yritämme poikaystäväni kanssa saada muutosta ja tehdä viikonloppuisin jotain kivaa, arjesta poikkeavaa. Ensi viikonlopun suunnitelmana olisi mennä pelaamaan biljardia ja sen jälkeen käydä kahveilla /kaakaoilla/smoothieilla Wilhelmiinan konditoriassa, joka on aivan Jyväskylän keskustassa. Joko perjantaina tai lauantaina pidämme myös leffaillan kotona, johon ostamme irtokarkkeja, nami nami! 
20170122_162001
Erään viikonlopun korvapuustit. Tämäkin vain kännykällä napattu ja vähän muokattu. 
Mitä terveellisiin elämäntapoihin tulee, niin ruokavalio on pysynyt aika terveellisenä. Olen herkutellut, kyllä, mutta yleensä hyvin kohtuudella ja vain viikonloppuisin. Liikunnassa olisi kyllä todellakin parantamisen varaa....Teimme pari kertaa treenin, josta kirjoitin aiemmin blogiini ja se tyssäsi siihen, niin kuin aiemmillakin kerroilla! Kouluun ja takaisin olen tietysti kävellyt, mutta siihenpä se sitten on jäänytkin.... No, ehkei tästä kannata itselleen stressiä ottaa ja ruveta ruoskimaan itseään, jospa pikkuhiljaa yrittäisin taas uudelleen. Mielestäni liian ankarakaan tässä asiassa ei saa itselleen olla, muuten menee maku koko touhusta.

Millaisilla mielillä siellä ruudun toisella puolella ollaan? Painaako kaamos vai alkaako jo lisääntyvä valoisuus piristää? 



tiistai 31. toukokuuta 2016

Kuvia viime ajoilta

Täällä taas, jälleen kerran pienen tauon jälkeen. Syy tähän taukoiluun on ollut lähinnä toukokuun alussa alkanut (nyt jo tosin päättynyt) kesätyö ja pääsykokeeseeen lukeminen. Omassa perhepiirissäni sattui myös noin viikko sitten eräs aika järkyttävä tapaus, joten sekin on syönyt energiaa ja intoa bloggaamiseen, mutta ehkäpä siitä lisää, kunhan saan ajatukseni selvennettyä ja hieman toivuttua. 
Mutta tauosta huolimatta kameraan ja kännykkään on kertynyt sinä aikana kuvia, joten pikimmittä puheitta niitä katsomaan! 
IMG_1638
Eräänä viikonloppuna suunnattiin poikaystäväni kanssa hänen vanhempiensa luo viikonloppua viettämään ja poikaystäväni innostuikin lennättämään vanhaa leijaansa! Oli todella tuulista ja oli hauskaa katsella, kuinka leija kiemurteli taivaalla vimmatusti. Hankalaa sitä oli tosin kuvata, mutta kyllä kamerasta muutama onnistunut otos löytyi! 
IMG_1658
Samaisena viikonloppuna pelasimme myös mölkkyä, joka on minun ja poikaystäväni vakiokesäpeli! 
IMG_1773
Ja aina yhtä ihanat lampaat! 
IMG_1747
6tag_210516-211328
Kuukauden mittaisessa kesätyössäni museossa olin ensin ulkomuseon kesäkuntoon laittamisessa mukana (eli pääosin haravoimista) ja sen jälkeen siirryin töihin museon kahvioon. Sekin työ oli ihan mukavaa, vaikka mokailinkin välillä kasssakoneen kanssa. Onneksi kuitenkin pääosin sujui hyvin! 
Jyväskylä
Tämä kuva onkin jo Jyväskylästä, jossa kävimme viime viikolla pääsykokeissa poikaystäväni kanssa. Minulla oli sosiaalityön pääsykoe Jyväskylän yliopistossa ja poikaystävälläni sitä seuraavana päivänä Sähkö/automaatioinsinöörin pääsykoe Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. En voi kehua, että pääsykokeeni olisi mennyt kovin hyvin, koska en ehtinyt/jaksanut lukea siihen paljon ollenkaan. No, toivotaan parasta! Ai niin, en päässyt myöskään varsinaiseen valintakokeeseen Jyväskylän ammattikorkeakoulun sote-alalle, olisin siis hakenut sosionomiksi. Hieman ärsyttää, koska parille muulle paikkakunnalle olisin päässyt esivalintakokeeni perusteella ihan hyvin, mutta Jyväskylään en. No, täytyy toivoa, että edes joku opiskelupaikka minulle liikenisi, jos ei Jyväskylän yliopistosta, niin sitten Jyväskylän ammattikoulusta lähihoitajan paikka! 
WP_20160525_14_18_43_Pro
Ja koska nyt isommassa paikassa oltiin, josta löytyi Amarillo, niin totta kai sinne oli päästävä herkuttelemaan pääsykokeen jälkeen! Minulle Amarillossa syöminen oli aivan ensimmäinen kerta, mutta olin kuullut ennen sitä paljon ylistäviä sanoja siitä. Ja ei, en tullut pettymään! Todella herkullista ja ihanan mausteista roskaruokaa, jota voi silloin tällöin syödä hyvillä mielin. 
WP_20160526_12_01_21_Pro
Ja seuraavana päivänä ennen bussilla kotiin lähtöä kävimme vielä Pannukakkutalo-nimisessä paikassa syömässä ihanan suussa sulavat valkosuklaa-vadelmapannarit. Oli kyllä niin herkullista ja täyttävää, että oksat pois! Jos muutamme ensi syksynä Jyväskylään, niin on kyllä tuollakin ihan pakko käydä uudemman kerran!

Siinäpä oli kuulumisia kuvien muodossa kerrakseen. Mainittakoon vielä, että sain myös tietää viralliset yo-tulokseni ja minäkin saan juhlia lakin saamista ensi lauantaina! Tällä viikolla onkin vielä leivottava ja hankittava muut tykötarpeet juhlia varten. 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

My day

Nyt olisikin aika tehdä my day-postaus, jonka toteuttamista olen jo pitkään suunnitellut ja vihdoin sain aikaiseksi! Minun my dayni on eiliseltä, eli 26.4.2016 

Klo. 9.40 Herään ja poikaystäväni lähtee kouluun. Jään kuitenkin vielä sänkyyn makoilemaan ja selaamaan instagramia. 

Klo. 10.00 Nousen vihdoin ylös ja suuntaan keittiöön, luen paikallislehteä ja sen jälkeen syön aamupalaa. 
breakfast
dessert
Viikonloppuna tekemäämme mangovaahtoa jälkiruoaksi, nam!

Klo. 10.50 Oho, miten ihmeessä olen saanut kulutettua melkein tunnin aamupalaan?! No, onneksi sillä ei ole väliä, koska minulla on loma. Seuraavaksi menen tarkistamaan olohuoneeseen kasvien kunnon ja ilokseni huomaan, että fiikuksen uusi lehti on melkein kokonaan auennut!
fiikus

Klo. 10.53 Puen päälleni, harjaan hiukset, pesen hampaat ja petaan sängyn. 

Klo. 11.12 Aloitan siivoamaan. Eli ohjelmassa on puhtaiden pyykkien viikkaaminen kaappiin, roskisten tyhjennys ja imurointi. Ei oikein huvittaisi, mutta pakko hoitaa tänään, koska muina päivinä on muuta tekemistä.
IMG_1514

Klo. 13.10 Lähes kahden tunnin siivousurakka vihdoinkin valmis. Nyt olen ansainnut hieman rentoutumisaikaa koneen ääressä, joten luen blogeja ja selailen Tumblria ja muita sivustoja. 

Klo. 14.05 Sukellan Netflixin ihmeelliseen maailmaan ja tällä kertaa katsontavuorossa on Teen wolf.

netflix

Klo. 15.24 Valmistaudun autokoulun teoriatunneille lähtöön (kyllä, sain vihdoin ja viimein viime viikolla ilmoittauduttua autokouluun!) 

Klo. 16-17.30 Teoriatunnit. Käymme hieman läpi liikennesääntöjä. 

Klo. 18.10 Vihdoin kotona teorioiden ja kaupassa käynnin jälkeen. 

Klo. 18.45 Minecraftin peluuta poikaystävän kanssa. 
2016-04-27_20.28.05
Klo. 19.45 Aika ruveta tekemään ruokaa yhdessä poikaystävän kanssa. Kanakeitto tällä kertaa vuorossa. 

Klo. 20.40 Ruoka valmista ja todella hyvää tulikin! Hieman myöhään kyllä meni, mutta minkäs teet kun teoriatuntien jälkeen vasta kävimme kaupassa, eikä heti jaksettu ruokaa laittaa. No, ei kait se vaarallista ole!
chicken soup

Klo. 21.00 Suihkuun----> 

Klo. 21.35 Ja vielä hieman Micecraftia yhdessä..... (Kyllä. olen koukussa....) 

Klo. 22.00 Arman ja pohjantähden alla-sarjaa katsomaan. Taas jälleen oli aika puhutteleva jakso, niin kuin aina. 

Klo. 23.00 Sänkyyn näpläämään kännykkää ja poikaystävä tablettia ennen kuin rupeamme nukkumaan. 

Klo. 0.00 Hyvää yötä! 

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Inspiraatioryöppy

Tiedättekö sen tunteen, kun teillä on jostakin syystä todella inspiroitunut olo ja tekisi mieli vain purkaa se johonkin. Kirjoittamiseen, piirtämiseen tai ihan mihin vain. Mutta kuitenkin silloin kun ajattelisitte ruveta kuluttamaan inspiraatiotanne johonkin, niin siitä ei oikein tule mitään? Haluaisitte vaikka kirjoittaa sydämenne kyllyydestä jotain, mutta minkäänlaista ideaa blogipostaukseen, novelliin, runoon, tms. ei vain tule, vaikka kuinka olisi aikaansaava ja luova olo. Minulla on viime aikoina ollut juuri sellainen olo. Haluaisin päivittää tätä blogia useammin ja monipuolisemmilla teksteillä, mutta inspiksestä huolimatta postausideoita ei tule mieleen. Agh, ärsyttävää. Tai no onhan minulla yksi postaus mielessä, mutta se ei niinkään sisällä tekstiä. Haluaisin nimenomaan, että blogini sisältäisi myös kuvien ja muun sisällön ohella laadukasta tekstiä. No, tämän inspiraation olen sitten käyttänyt valokuvaamiseen ja jopa piirtämiseen, jossa olen aivan surkea! Tuon viime päivien inspiraatioryöpyn ansiosta tulin keksineeksi itselleni myös tatuoinnit, jotka voisin ottaa lähituleavaisuudessa, kunhan rahatilanne sen vain sallii. Kait tämäkin johtuu keväästä, on valoisaa ja luonto heräilee unestaan, jonka seurauksena itsekin kokee pikkuhiljaa heräilevänsä talviunesta.
IMG_1288
Yhtenä päivänä tuli inspiraatio pitkästä aikaa piirtää. Ja kuten huomaatte, en todellakaan osaa piirtää, mutta siitä huolimatta halusin purkaa inspistäni vaikka sitten piirtäen. Tuo on vielä kesken ja tarkoitus olisi värittää tuo myös joillakin kivoilla väreillä, josko se edes hieman häivyttäisi  noiden kukkien epäsymmetrisyyttä ja muita vikoja.
IMG_1221
Kävimme myös poikaystäväni kanssa lähellämme olevalla kosteikkoalueella lenkillä ja otimme kamerat mukaan, jos vaikka olisi löytynyt jotain kuvattavaa. Ja kyllähän sillä reissulla tuli kuvattuakin jonkin verran, joskaan liikaa kuvia lenkiltä ei kyllä kertynyt. No, sainpahan osittain taltutettua tätä inspiraationpuuskaa valokuvaamiseen.
IMG_1211   
IMG_1309
Mutta miksi, oi miksi juuri silloin kun mielessä pyörii aivan muut asiat ja inspiraatiota olisi kaikkeen muuhun, niin pitää lukea pääsykokeisiin?! Tällä hetkellä minulla on luettavana sosionomien esivalintakokeen materiaalit ja ei voi muuta sanoa kuin että aikas tylsää tekstiä..... Mutta pakko on, jos minä haluan sosionomiksi. Tuon esivalintakokeen jälkeen minun onkin kiireenvilkkaa ruvettava lukemaan kirjaa sosiaalityön pääsykokeisiin. Kiirettä pitää, mutta koska päivät ovat vapaita, niin ei se ole niin paha. 

Mutta asiasta kukkaruukkuun, minä sain töitä kesäksi! Olen yhden kuukauden töissä kaupunkini museossa. Teen kahvila-ja ulkomuseon hoitoon liittyviä töitä ja työ alkaa toukokuussa loppuen kesäkuuhun. Tuon lisäksi saatan saada myös heinäkuuksi toisen työn, kotiruokaa valmistavasta yrityksestä. Perjantaina on haastattelu, pitäkää peukkuja, että saan paikan! 

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen

Minun pääsiäislomani vierähti Etelä-Suomessa sukulaisten kanssa. Tuli shoppailtua, oleiltua ja ennen kaikkea syötyä kaikkea hyvää, ehkä vähän liikaakin. Eilen oli kuitenkin pakko palata arkeen ja lukuisien koulutehtävien pariin. Huoh, motivaatio ei oikein vieläkään hivele kattoa, mutta tällä kertaa koitan tsempata itseäni sillä, että tämä jakso on viimeinen ennen kesälomaa. Mutta pidemmittä puheitta pari kuvaa pääsiäiseltä: 

WP_20150401_007
Katkarapuleipä, jonka loihtivat tätini ja hänen miesystävänsä, ei luoja että oli hyvää! Ensimmäistä kertaa maistoin ja rakastuin sen makuun oitis! Katkarapuleivän kanssa siemailimme hieman valkoviiniä, jonka maku sopi siihen kyllä todella hyvin. 

InstagramCapture_12ca479c-c381-432d-9fc1-0faab94f272a
Hautausmaallakin tuli käytyä, koska veimme kukkia ukkini ja isäni veljen haudalle. Tuli siinä samalla huomattua, kuinka kauniita hautausmaat itseasiassa ovatkaan. Sieltä saa aika tunnelmallisia kuvia, vaikka tämä yläpuolella oleva kuva ei ehkä ole kovin hyvä esimerkki, koska se on kuvattu vain kännykkäkameralla ja se on aika äkkiä napsaistu räpsy. 

InstagramCapture_e3a7b916-04ea-45df-946b-2845ec31ad06
Pajunkissoja! Joka kevät noita tulee ihailtua, ne ovat niin suloisia! En vain ymmärrä, että mikä ihme on tuo reunassa oleva musta palkki, mutta olen sen verran laiska, etten jaksanut rajata sitä kuvasta pois. 

Kaikin puolin oli siis mukava reissu arjen keskelle. Ja tällä kertaa shoppailimmekin ekologisesti, kaikki paitsi ruokatavarat löytyivät kirppareilta. Ei siis tullut kalliiksikaan tällä kertaa! Valitettavasti en vain vielä voi tehdä postausta ostoksistani, koska unohdin ne kotikotiin. Mahdollisesti viikonloppuna se olisi mahdollista, mutta katsotaan nyt, teenkö siitä erillistä postausta. 

Tällä viikolla minulla on kaksi uutta ja jännittävää asiaa edessäni: Työhaastattelu ja eduskuntavaaleissa äänestäminen. Minut kutsuttiin K-citymarketin työhaastatteluun, joka on siis huomenna. Hieman kyllä jännittää, koska en ole aiemmin ollut ollenkaan haastattelussa, koska aiemmissa kesätyöpaikoissani työntekijät valittiin ilman haastattelua. Huijui, pitäkää minulle peukkuja! Eduskuntavaaleissa äänestäminen on mielestäni myöskin aika jännittävää, koska viime vaalien aikaan olin vielä alaikäinen. Myöskin ehdokkaat ovat mietityttäneet minua paljon, enkä vieläkään ole täysin varma ketä äänestän. Puolue on melkein selvillä, mutta siinäkin minulla on kaksi hyvää vaihtoehtoa. Perjantaihin mennessä sen tulisi kuitenkin selvitä, koska päätimme perheen kanssa, että silloin mennään porukalla äänestämään. Eihän äänestäminen olisi  pakollista, mutta haluan kuitenkin äänestää, koska se on aika pitkälti ainoa vaikutuskeino politiikassa ehdolle asettumisen jälkeen. 

Mutta nyt on mentävä kouluhommien ja ehdokkaan mietinnän pariin, hyvää loppuviikkoa!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Viikon kuulumisia

Hei vaan taas jälleen kaikille!

Tämän viikon vietin erään hyvän ystäväni kanssa, joka on työssäoppimisessa tässä samassa kaupungissa missä itse asun. Hän siis asui luonani maanantaista perjantaihin ja meillä oli oikein hauskaa. Seura oli muutenkin tervetullutta, yksin asuminen kun tuppaa olemaan aika ankeaa aina välillä, varsinkin nyt kun päivät ovat lyhyempiä ja kaamosväsymys ja alakulo painavat päälle. No mitä sitten teimme? Emme mitään kovin erityistä. Juttelimme, saimme nauruhepuleita ja vain olimme. Hyvän ystävän kanssa edes pelkkä oleilu ei ole tylsää!

IMG_8011
Sen verran kuitenkin yhteistä viikkoa juhlistettiin, että teimme tortilloja yhdessä toisen hyvän ystävämme kanssa. Kurkkua, paprikaa, tomaattia, salaattia, juustoa, ranskankermaa ja kanaa, nam!



WP_20141023_006
Syksyn ekat glögit tuli juotua myöskin!

Tällä viikolla satoi myös hieman lunta ja pakkasta oli jopa 16 astetta! Minun mielestäni talven tulo on aina ihanaa aikaa, mutta pimeys saa minussakin aikaan kaamosväsymystä ja kaamosalakuloa. Kuitenkin joulu lievittää sitäkin. Yleensä tammi-helmikuussa alan kyllästyä talveen ja alan haaveilla kesästä. Mutta saapa nähdä, milloin tänä vuonna se oikea talvi tulee. Tänään satanut lumi alkoi sulaa pois ja sataa vettä. Loskaa on joka paikassa, mitä inhoan. No, ei auta kuin odottaa sitä, kun oikea talvi alkaa. Toivon todella, että jouluna olisi ihan oikeasti talvi. 

Tässä kaikki tällä kertaa. Olen ajatellut, että tekisin tulevalla viikolla musiikkipostauksen, jossa kerron bändeistä ja artisteista, joista pidän ja tämän hetken hiteistä suosikkini. Seuraavaan kertaan!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Arkea ja pikkuloma mökillä

Hei taas kaikille! Jälleen kerran on yksi viikko vierähtänyt koulun ja muun arjen parissa. Pakko sanoa, että nyt alkaa tämä koulun käyminen jo väsyttää, vaikka vasta kaksi viikkoa on aherrusta takana....Mietin vain, mitenköhän poikki olen sitten koeviikolla. :''D Tällä viikolla olen mennyt aikaisemmin nukkumaankin kuin yleensä, mutta silti olen aamuisin ollut aivan rättiväsynyt, jopa väsyneempi kuin silloin, kun menen nukkumaan myöhemmin! Mistäköhän johtuu, epäilen kyllä vahvasti pimentyneitä iltoja ja harmaata säätä. Vaikka kuinka minä syksystä tykkäänkin, niin kuitenkin se tuo mukanaan kaamosväsymyksen ja jonkinmoisen alakulon. Pitäisi muistaa syödä niitä vitamiinitabletteja.

Mutta nyt sitten itse postauksen aiheeseen. Kuviin ja selostuksiin, että mitä sitä oikein on tällä viikolla tullut tehtyä.


IMG_7167
Siinä se ihanuus vihdoin on! Tykkään tuosta repusta todella paljon, se on söpö ja käytännöllinen. Miinukseksi on tosin sanottava, että tuo magneettinapilla kiinni laitettava läppä aukeilee koko ajan. Onneksi tuossa repussa on nyörit, joilla saa kiristettyä repun "suuaukon" kiinni, niin etteivät kirjat putoile holtittomasti pois.
IMG_7060
Innostuin eräänä iltapäivänä tekemään lämpimän ruoan lisäksi tuollaisen todella yksinkertaisen salaatin. Tai no, en tiedä voiko tuota salaatiksi kutsua, koska tuossahan on vain tomaattia, kurkkua ja raejuustoa. Oli salaattia tai ei, niin älyttömän maukasta se oli silti!
IMG_7061
Eilen perjantaina koulun jälkeen suuntasin tavalliseen tapaani äidin kyydillä porukoille viettämään viikonloppua. Kauppareissun aikana isä soittikin ja kysyi, tahtoisimmeko lähteä mökille, koska mummoni sekä tätini olivat tulleet sinne aivan extempore. (Toinen mökkimme on siis isäni suvun "sukumökki" ja isäni sekä tätieni lapsuudenkoti). Menimme siis käymään juurikin siellä sukumökillä ja illalla menimme omalle mökillemme yöksi, joka siis on hyvin lähellä sukumökkiämme. Yllä oleva kuva on omalta mökiltämme. Oli aivan täydellisen tunnelmallinen ilta, peilityyni vesi, muutama pilvenriekale, raikas alkusyksyn tuoksu ja vasemmalla häämötti kaunis auringonlasku. Kertakaikkisen täydellistä.


IMG_7079

IMG_7105 Mitäpä olisi mökki-ilta ilman nuotiota?

IMG_7123 Ja totta kai kunnon mökkeilyyn kuuluu myös nuotiolla keitetty aamukahvi ja ruoka. Maistoinpa ensimmäistä kertaa broilerlenkkiä, minä kun en punaista lihaa yleensä syö.

IMG_7156 Lauantaiaamuna lähdimme sitten sukumökille ja sieltä tädin ja vanhempieni kanssa kalaan. Sää oli aivan loistava, sopivan lämmintä, eikä hyttysiä ollut YHTÄÄN. Kalakin söi tosi hyvin, tuntui, että aina kun laski ongen veteen, niin koukkuun tarttui pienempi tai suurempi ahven.

IMG_7159 Ja siinäpä saalis. Minä ja tätini perkasimme noista 32 kappaletta ja täytyy sanoa, ettei se mitään kovin miellyttävää hommaa ole, mutta tulipa tehtyä. Paistoimme mökillä ne 32 kappaletta ja loput kalat kypsennetään koirillemme syötäviksi.

IMG_7148
Kalapaikalle mennessä matkanvarrella oli kauniita sieniä ja sammalta. Siinäkin on yksi syksyn tulon merkki.

IMG_7150
Noista sienistä äitini tuumasi, että ne näyttävät aivan äitisieneltä ja lapsisieniltä. :''D

Mukava reissu oli kouluarjen keskelle! Tänään pitäisi hoitaa pari kouluhommaa ja käydä koirien kanssa lenkillä. Huomenna olisi taas palattava takaisin kouluun, aagh, viikonloppu on liian lyhyt!

lauantai 15. helmikuuta 2014

Penkkarihumua ja normiarkea

Torstaina oli meidänkin pienessä lukiossa penkkarit. Oma veljeni oli myös siellä ja nämä penkkarit olivat kyllä todella hienot ja hauskat! Otin paljon kuvia ja kyllä sieltä muutama onnistunutkin otos löytyi. Tähän blogiin laitan kuitenkin vain yhden, koska tämä kyseinen kuva on ainoa, josta ihmisiä ei voi kasvojen perusteella tunnistaa. (Kaikkihan eivät välttämättä hihku riemusta, jos oma pärstä löytyy jonkun randomin blogista.)

 Freskon poltto ja sen ympärillä piirissä pyörivät abit. Veljenihän on tuo kaasunaamari päässään oleva hemmo, joka sytytti freskon tuleen.























Kulhollinen karkkeja<3 :D Ei tarvinnut lähteä kaupasta ostamaan.
 Muutoin tämä viikko on ollut normaalia opiskelua. Loput kokeetkin saatiin koeviikolta ja jaksotodistukset. Biologia: 8 Enkku: 10 Ruotsi: 8 Terveystieto: 9 Musiikki: 8.
 Täksi viikonlopuksi tulin taas porukoilleni ja suunnitelmana on käydä lenkillä koirien kanssa taas, niitä on hirveä ikävä aina kun olen viikon omalla asunnollani! :0 Ensimmäisen kesätyöhakemuksenkin lähetin ja lisää täytyy tehdä. Olisi aika tärkeää päästä tänä kesänä töihin, koska, jos meinaan tuossa asunnossa asustella, niin vuokra tulisi maksaa kesänkin ajalta, jolloin asumislisää ei tule. Kyllähän vanhemmat ovat luvanneet maksaa sen, jos en nyt kesätöitä saa, mutta mieluummin maksan sen itse, ei porukoilla sitä ylimääräistä oikein ole....
 Loppuilta menee television ääressä olympialaisia tuijotellen ja Putous on pakko katsoa myöskin!