maanantai 23. kesäkuuta 2014

Juhannus







  Pitkästä aikaa minulla oli kiva juhannus. Yleensä olen vietellyt tuota keskikesän juhlaa vain tylsistyen              kotona, mutta tänä juhannuksena kävimme vanhempien kanssa kesämökillä saunomassa ja sen jälkeen suuntasimme Rautavaaran Metsäkartanolle katsomaan sen juhannusohjelmaa. Kokon sytytykseen emme ehtineet, koska mökillä saunomisessa meni sen verran pitkään. Kuvassani kokko onkin lyhistynyt kasaan, eikä enää kunnolla pala. :'D Metsäkartanolla ei ollut kummoista juhannusohjelmaa, muuta kuin tuo kokko ja letunpaistoa. Toki varmastikin sen jossakin ravintolassa olisi ollut, mutta ne tapahtumathan ovat varmasti k-18, koska alkoholintarjoilu. En kyllä välttämättä olisi kaivannutkaan mitään sen kummoisempaa juhannus tekemistä, Metsäkartanolla on mukava käydä ihan vain huvikseen, koska se on niin kaunis paikka, etenkin tuo ranta. <3 
Juhannuspäivänä lähdin sitten erään ystäväni luo kahdeksi yöksi ja toinen ystäväni lähti myös mukaan. Oli todella hauskaa, katsoimme pari leffaa ja vain oleskelimme ja tottakai rapsuttelimme hänen ja hänen siskonsa ja äitinsä suloisia kissoja. :3 Keskiviikkona onkin sitten suuntana Joensuu tällä samalla porukalla, koska menemme tällä kertaa vierailemaan tämän samaisen ystävän nykyiseen asuinpaikkaan (juhannuspäivänä kävimme siis hänen lapsuudenkodissaan, jossa hänen vanhempansa asuvat).

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Summertime









Minun kesäni on alkanut aika mukavasti. Olen ottanut rennosti, lukenut paria kirjaa, nukkunut pitkään ja ihan vain nauttinut lomasta. Olen myös ruvennut uudelleen kuntoilemaan (youtuben lihaskuntotreenit pelastaa, kun en ole "sali-ihminen"). Treenaaminen kun vähän jäi silloin kun oli vielä koulua, aina oli jokin tekosyy minkä takia en jaksanut tai muka ehtinyt treenata. Nyt niitä tekosyitä ei ole. Tai no on, aina silloin kun viettää kavereiden kanssa aikaa useamman yön ja päivän tai jos on reissussa.

  Mainitsin tässä joku aika sitten siitä, että pääsin Ilosaarirockiin vapaaehtoistyöntekijäksi. Nyt olen kyllä päättänyt, etten menekään sinne. Tuntuu vain niin ahdistavalta mennä sinne ilman kavereita (alunperin kun luulin, että hyvä ystäväni tulisi myös, mutta hän ei hakenutkaan). Kaiken lisäksi joutuisin heräämään aika aikaisin joutuakseni ajoissa Joensuuhun ja olemaan siellä myöhään sunnuntai-iltana, eihän siinä muuten mitään olisikaan, mutta kun minulla sattuu olemaan töitä jo silloin. No, luultavasti menen sinä viikonloppuna käymään Kajaanin armeijassa kotiväenpäivässä, jossa siis veljeni on silloin.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Ylioppilaan juhlintaa

Joo, elikkä lauantaina oli isoveljeni lakkiaiset ja yo-juhlat. Molemmat sujuivat hyvin ja mukavaa oli! Samalla minäkin pääsin kesälaitumille vihdoin ja viimein, sitä odotinkin tuskissani koko kevätlukukauden. Juhlissa oli noin. 20 vierasta ja juttua riitti todella paljon. Totta kai myös herkkuja tuli syötyä sen verran, että viikkoon ei tarvitsisi syödä mitään. :'D Niitä kun jäi vielä juhlista yli ja niitä mussutetaan vieläkin.........
 No mutta, seuraavaksi muutama kuva juhlista. Päivänsankaria ette kyllä tule näissä kuvissa näkemään, koska veljeni ei välttämättä halua naamaansa kaikkien töllisteltäväksi nettiin. Saattaa toki näyttää oudolta, että miksi olen kuvannut tulta kodassa ja joen kuohuja sun muuta erähenkistä, mutta selitys sille on se, että juhlat olivat sellaisella metsästysmajalla.



Koitin ottaa muka taiteellisen kuvan juhlapaikan saunan vieressä virtaavan joen kuohuista.
  

Lisää tekotaiteellista paskaa. Pyrkimyksenä oli siis ottaa ns. "Tunnelmakuva," koska tuonne eteen ei saanut tilaisuuden aikana mennä kuvaamaan. 


Isäni tekaisi veljelleni runon, jonka äiti kirjoitti juhlapaikan vieraskirjaan. 


Ruusu, jonka annoin veljelleni.








lauantai 24. toukokuuta 2014

Kesäisiä kuulumisia

Oho, nyt vahingossa pääsi tuo postaustauko venähtämään pahemman kerran, melkein kuukausi! D: Ei vaan ole tullut yhtään ajateltua bloggaamista, kun opettajien lomautuksen aikana oli aika paljon tehtävää.

 Nyt voi vihdoin sanoa, että on KESÄ! Lämmintä on ollut viimeisen viikon aikana kokoajan yli 20 astetta ja puiden lehdetkin ovat muuttuneet vihreiksi. :3 Tällä hetkellä on menossa koeviikko, maanantaina filosofian koe ja keskiviikkona matikka ja sitten olen käytännössä vapaa! Helatorstai on vapaa ja perjantaina olisi liikuntapäivä, mutta en mene sinne, koska veljeni lakkiaiset ovat lauantaina, joten autan perhettäni leipomisessa ja juhlapaikan valmistelussa. Lauantaina sitten tosiaan ovat ne lakkiaiset eli paljon sukulaisten ja tuttujen kanssa porisemista ja syömistä.

Laitoin tässä keväällä Ilosaarirockiin vapaaehtoistyöhakemuksen ja viime keskiviikkona sain puhelun, jossa kerrottiin, että sain sieltä vapaaehtoistyöpaikan! Keräilen siellä siis kaikenlaisia roskia. :D Olen todella innoissani tästä ja samalla tietenkin jännittää, en ole koskaan ollut missään festareilla. Eniten odotan sitä, millaisia ihmisiä siellä kohtaan, olisi todella mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin siinä samalla työskennellessä.

Näin lopuksi laitan muutaman ottamani kuvan näiden viikkojen ajalta:

Roku<3

Rambo<3


Uskotteko, jos sanon, että tämä maisema on keskellä kaupunkia? Hyppytunnilla chillailtiin täällä ottaen aurinkoa. :3

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Tallinnassa reissailua ja muita kuulumisia

Taas kerran viime postauksesta on vierähtänyt aivan liian kauan. Ei vaan tätä ennen ole ollut mitään erityistä kerrottavaa.
 Pääsiäisloman alkaessa suuntasin Joensuuhun ystäväni kanssa yhteisen ystävämme luo ja viivyin siellä 2 yötä. Pääsiäismaanantaina lähdimme sitten vanhempien kanssa ajamaan mummoni luo Keravalle ja tiistaina lähdimme vanhempieni sekä tätini ja hänen miesystävänsä kanssa Tallinnaan. Siellä tuli shoppailtua ja syötyä hyvin sekä tutustuttua kaupunkiin. :) Löysin melkein kaiken mitä halusinkin ja enemmänkin, rahaakin meni yli 200 euroa, mutta ei se niin vaarallista ole, koska shoppailen loppujen lopuksi aika harvoin. Tänne blogiin en ostoksiani jaksa kuvata, ellen sitten myöhemmin innostu tekemään siitä erillistä postausta. Järkkäriä en tällä kertaa halunnut ottaa mukaan, koska ainahan on vaara, että se varastetaan enkä sitä riskiä tahtonut tällä kertaa ottaa. Niinpä kuvasin kännykälläni, jossa on kyllä aika hyvä kamera. Enää en kyllä käytä vanhaa samsungiani, vaan Nokia Lumia 925:ta. Nokia Lumia 800 jäi Tsekkeihin, koska sitä mallia ei enää valmisteta, joten minulle lähetettiin sitten 925! :) Olen kyllä erittäin tyytyväinen tähän luuriin, hyvä kamera ja juuri minulle sopivat ominaisuudet. Mutta nyt asiaan, muutama kuva reissusta:



Olde Hansan ruoka oli aivan taivaallista! Kyseessä siis ravintola, jonka teemana on keskiaika. 


Torstaina siis palasimme Tallinnasta Suomeen, emmekä vielä jaksaneet ajaa takaisin kotiin, joten jäimme vielä yhdeksi yöksi Keravalle. Perjantaiaamuna soitin sitten kesätyöpaikalleni ja ilmoitin ottavani työn vastaan. Samalla sain tietää, milloin työni alkaa ja mitä työhön kuuluu. Työskentelyni Lieksan terveyskeskuksessa alkaa 30.6. ja olen potilastoimistossa, jossa sitten luvassa on arkistointia, postin vientiä ja muita paperihommia. Mielestäni tuo työn alkaminen on aika ihanteellinen ajankohta, koska saan levähtää koulun loppumisen jälkeen muutaman viikon.

Maanantaina pitäisi palata takaisin kouluun. Ensi viikko on vapun takia tosin hieman repale ja perjantaina alkaa lukion opettajien kahden viikon lomautus. Se siis tarkoittaa sitä, että heidän tuntejaan ei ole ja joudumme opiskelemaan itsenäisesti. Lieksan kaupunki kun säästää, eikä ajattele yhtään meitä nuoria opiskelijoita. Tekisi mieli käydä sanomassa Lieksan valtuustolle pari valittua sanaa. -.- Jonkinlainen lukujärjestys meillä on sillä viikolla, mutta tosiaan kaikki aineet on opiskeltava itsenäisesti kahden viikon ajan. Mietin vain, että mitäköhän siitäkin tulee...... No, tulen tänne sitten päivittämään, että miten niistä viikoista oikein selvisin.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kuulumiset

Wou, viime kirjoittelukerrasta onkin hurahtanut jo aika pitkä aika, hups. Koeviikosta selvisin hengissä ja kaikki kokeet menivät läpi, jopa kemia, vaikka pelkäsin saavani hylätyn. Olen tyytyväinenkin suurimpaan osaan koenumeroista, vaikka ainahan parantamisen varaa löytyy.
 Koeviikolla kännykkäni päätti sitten sanoa sopimuksensa irti. Aamulla ennen herätyksen soimista se oli vielä täysin kunnossa, kun katsoin kelloa, mutta seuraavan kerran yrittäessäni avata luuria ei tapahtunutkaan mitään. Säikähdin jo, että olisin myöhästynyt matematiikan kokeesta, mutta onnekseni en. Lumia 800:seni lähetettiin sitten Tsekkiin asti huoltoon, kun Suomesta ei enää löytynyt huoltoa, joka korjaisi Nokioita. Joudun nyt sitten käyttämään entistä puhelintani, Samsung galaxy miniä sen ajan.
 
Viime viikonloppuna kävin Kuopiossa katsomassa isoveljeni judokisoja ja todella mielenkiintoisen näköistä oli! Isoveljeni ei tällä kertaa voittanut ketään, mutta hänelläpä vastuksetkin olivat ruskeavöinen, sinivöinen sekä kaksi mustavöistä (toinen judon Pohjoismaiden mestari!) ja isoveljenihän on siis vasta oranssivöinen. Otin myös kuvia, mutta en viitsi niitä tänne blogin puolelle laittaa, koska isoveljeni ei välttämättä mahtaisi pitää siitä. Innostuin hieman itsekin judosta- jopa niin paljon, että kokeilin sitä heti maanantaina samoissa harjoituksissa, missä veljenikin oli. Loppujen lopuksi kuitenkin tulin siihen tulokseen, ettei judo ole se minun juttuni. Kaikki liikkeet ovat niin "teknisiä" ja tarkasti mietittäviä, ettei kärsivällisyyteni riitä kaikkien ukemien, heittojen, sun muiden opettelemiseen. No, kokeiltu ainakin on.

Eilen sain kirjeen, jossa kerrottiin, että olen saanut kesätyöpaikan! Minua lykästi kaupungin kesätyöarvonnassa ja pääsen töihin neljäksi viikoksi Lieksan terveyspalvelukeskukseen,eikä siinä vielä kaikki: parasta ystävääni potkaisi onni myös ja hän tulee samaan paikkaan töihin kuin minäkin! Aivan mahtavaa, en olisi uskonut edes saavani töitä, koska nykyään kesätöiden saaminen on niin vaikeaa.

Viimeinen jakso alkoi koulussa ja se on ihan siedettävä. Mitään vaikeita aineita ei sinänsä ole, filosofiaa ei tietty ole ollut aiemmin ja siinä joutuu ajattelemaan eri asioita syvemmin, mutta tähän mennessä se on kyllä tuntunut mielenkiintoiselta, eikä liian vaikealta. Historian tutkielman pyrin palauttamaan tämän jakson aikana, ettei jää roikkumaan myöhemmäksi. Valinnaisessa kuvaamataidossa on valokuvausta ja mediaa, mikä on todella kivaa, koska valokuvaus sekä media yleensäkin kiinnostavat minua.

Saa nähdä, minkälaisen postauksen seuraavaksi keksin, mutta luultavasti laitan viimeaikoina ottamiani kuvia näytille, jos niiden joukosta löytyy jotakin blogiin kelpaavaa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Viikon iloja

Tässä postauksessa kerron, mitkä asiat ovat ilahduttaneet minua tällä viikolla.

Viikon ilot: 

1. Maanantaina paras ystäväni kävi luonani ja toi minulle aivan ihanat muumilakanat! :3 

 
2. Olen saanut pidettyä kuntoiluni säännöllisenä jo viikon! Teen siis youtubesta lihaskuntotreenejä, suosikkini treenin ohjaajista (vai mitä ne on???!) on Jillian Michaels. Hänen treenejä tehdessään voi olla varma, että syke nousee ja lihakset menevät hapoille! Tiedän, viikko ei ole paljon, mutta minunkaltaiselle sohvaperunalle se on jo saavutus! Myöskin ruokavalioni on pysynyt terveellisenä, toivottavasti pidän pääni ja jatkan samaan malliin! 

3. Matematiikka tuntuu vihdoin helpolta. Olen saanut tällä viikolla tehtyä kaikki kotitehtävät ja ne ovat vielä menneet oikein! Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni NAUTIN matematiikan tunnista, mitä ihmettä??! Kiitos siitä varmasti kuuluu mahtavalle matikanopettajalle, joka osaa selittää asiat juuri niin, että minäkin ymmärrän.

4. Walking Dead. Maanantaina tuli niin mahtava ja samalla karmiva jakso, että huhhuh! Suosittelen aivan jokaista katsomaan tuota kyseistä sarjaa. Tai no, jos et pidä zombeista tai ylipäätään mistään verisestä tms, niin en ehkä suosittele. 

5. Sain keskiviikkona, eli eilen syntymäpäivälahjaksi äidiltä muumireinot! :3 Ne ovat ihanat ja sain valita ne itse. Noita en kyllä käytä ulkona kuin vain vaikka roskia viedessä, sen verran suloiset ovat! 
























6. Eilen äiti soittaessaan kertoi, että 22.4. suuntaamme kahdeksi yöksi Tallinnaan vanhempieni, tätini ja tätini miesystävän kanssa. Aivan mahtavaaa! Tallinna on niin kaunis kaupunki mielestäni. Yövymme Tallinn City Hotellissa, nettisivujen mukaan ei ollenkaan hassumpi paikka ja sijaitsee kätevästi vanhassa kaupungissa. 

7. Tänään postiluukusta kolahti Demin uusin numero. Pienenä asiana sekin ilahduttaa, koska Demissä on aina yleensä mielenkiintoista luettavaa.  

Tähän postaukseen piti mahduttaa myös viikolla ärsyttäneet asiat, mutta teen siitä varmaan erillisen postauksen, koska muuten tästä tulisi aivan liian pitkä postaus. Muistakaa iloita elämässä niistä aivan pikkuriikkisistäkin jutuista, ei onnellisuuteen tarvita välttämättä mitään suurta! :----3