maanantai 25. joulukuuta 2017

Epätäydellisen täydellinen joulu

Jouluaatto on nyt ohitse, joten tässäpä vähän tunnelmia eiliseltä! 
AH5A4717
Perheeni joulu ei ehkä ole se perinteisin mahdollinen, mitä löytyy. Jouluperinteitä meillä on itseasiassa todella vähän. Kuusenkoristelu tietysti, joulusauna ja jouluateria, mutta siihenpä se sitten jääkin. Itseasiassa eilen aattona myös jouluateria jäi väliin, koska aika kului niin  nopeasti, ettemme huomanneet kellon olevan jo liikaa kun ruokaa aloimme ajatella. No, oli meillä kuitenkin karjalanpiirakoita ja niihin jouluisia päällysteitä, joten eihän se varsinaisen jouluaterian syömättä jättäminen haitannutkaan ollenkaan! 
AH5A4745
Myöskään perinteinen joulumusiikki ei iske meihin. Miltei koko jouluaaton ajan olohuoneessa raikui minun tekemäni spotify-metallisoittolista. Kun saimme tarpeeksemme (tai isä sai tarpeekseen), aloimme kuunnella Raskasta joulua-musiikkia. 
AH5A4754
Usealla perheellä saattaa olla jouluaattona myös nollatoleranssi alkoholin suhteen (mikä on kyllä ymmärrettävää!), mutta me siemailimme konjakkia, minä siideriä ja muu perhe kaljaa. Tunnelma oli rento kaikilla, joten eikö se ole pääasia? Olemme siis kaikki aikuisia, joten alkoholi ei ole senkään puolesta ongelma. 
AH5A4758
Loppuillasta jaoimme lahjat ja paketeista paljastuikin kivoja ja hyödyllisiä lahjoja. Mitä vanhemmaksi tosin tulee, sitä vähemmän lahjoilla on merkitystä. 
AH5A4762
Lahjojen jaon jälkeen jatkoimme jouluyötä koko perheen voimin kuuntelemalla legendaarisia musiikkikappaleita ja juttelemalla asioista maasta taivaaseen. Tunnelma oli aika hilpeä, alkoholilla lienee ollut osuutta asiaan. 
AH5A4765
Tämän postauksen tarkoitus ei ole todellakaan suositella kenellekään alkoholinkäyttöä jouluna, vaan tuoda esille, että joulu voi olla ihan yhtä hyvä kuului siihen alkoholia tai ei. Kovin usein tulee vastaan sellaisia asenteita, että jos jouluna juo, se ei voi olla hyvä joulu. Olen eri mieltä. Kyse on vain siitä, kuinka sitä alkoholia käyttää. On kyllä totta, että monissa perheissä alkoholinkäyttö menee yli, joka on surullista. Alkoholia voi kuitenkin aikuisseurassa nauttia järkevästi, kuten minun perheeni ja ainakin minulla oli mukavaa! Toinen asia, mikä joulussa hieman ärsyttää on se kuvitelma, ettei joulu ole hyvä, jos ei ole kaiken maailman perinteitä, koti kiillotettu lattiasta kattoon ja kaikki jouluruoat tehty itse. Mielestäni parasta joulussa on viettää aikaa läheisten kanssa, ei tehdä siitä stressaavaa suoritusta. Ihan sama vaikka piparit eivät olleetkaan tänä vuonna itsetehtyjä, nurkat olivat täynnä villakoiria ja jouluateriakin unohtui sekä kaiken lisäksi olimme hieman humalassa, mutta me otimme rennosti ja olimme yhdessä. Ei kaiken tarvitse olla täydellistä. 

1 kommentti: