keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Camping trip in Ruunaa part 2

Ja nyt vuorossa sitten loput kuvat Ruunaan retkestämme, kuten viime postauksessa lupailin. 
IMG_2386
Lisää juurakkoisia polkuja.... 
IMG_2397
Ja ihania "minikoskia" 
IMG_2398
IMG_2367
IMG_2334
Ja retkieväänä hernekeittoa! Yllättävän herkullista niinkin tavallinen ruoka kuin tölkkihernekeitto on, kun sen syö luonnossa ja on juuri tarponut metsäpoluilla. Lämmitimme tuon siis trangialla ja tosiaan hyvää tuli! 
IMG_2359
IMG_2406
IMG_2428
Illalla oli aivan täydellistä kaiken sen luonnossa samoilun jälkeen istahtaa nuotiolle ja paistaa makkaraa juoden samalla Somersbyä. Sää ei ehkä ollut sitä parasta mahdollista luokkaa, mutta oli mahtava reissu siitä huolimatta! Nukuin aivan ensimmäistä kertaa elämässäni laavussa pelkkä makuupussi pehmusteenani ja kasa vaatteita tyynynäni. Uni ei kyllä sinä yönä meinannut olla tullakseen, mutta se johtui lähinnä hyttysistä ja mäkäräisistä, jotka eivät jättäneet naamaani rauhaan, se kun oli ainoa paikka kehossani, joka ei ollut makuupussin peitossa. Lopulta kuitenkin sain makuupussin hupun naamani eteen mukavasti ja sain nukuttua muutaman tunnin, aamulla kun lähdimme jo kuudelta kalaan. Vähistä yöunista huolimatta reissu oli kyllä mahtava. Keskellä ei mitään ilman nettiä tai mitään muutakaan teknisiä laitteita oleminen on loppujen lopuksi aika rentouttavaa. Suosittelen tällaista retkeilyreissua aivan jokaiselle, joka vähänkin luonnossa olemisesta tykkää! 

2 kommenttia:

  1. Kivat postaukset tästä reissusta, ja kauniita kuvia! Pakko itse joskus kokeilla laavussa yöpymistä. Kuulosti mielenkiintoiselta! Paitsi hyttyset. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja juu, suosittelen! Kehotan tosin ottamaan tosiaan mukaan hyttysmyrkkyä ja sellaisen makuupussin, jonka sisälle mahtuu tarvittaessa kokonaan, niin ne eivät pääse kunnolla syömään:'D

      Poista