keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Inspiraatioryöppy

Tiedättekö sen tunteen, kun teillä on jostakin syystä todella inspiroitunut olo ja tekisi mieli vain purkaa se johonkin. Kirjoittamiseen, piirtämiseen tai ihan mihin vain. Mutta kuitenkin silloin kun ajattelisitte ruveta kuluttamaan inspiraatiotanne johonkin, niin siitä ei oikein tule mitään? Haluaisitte vaikka kirjoittaa sydämenne kyllyydestä jotain, mutta minkäänlaista ideaa blogipostaukseen, novelliin, runoon, tms. ei vain tule, vaikka kuinka olisi aikaansaava ja luova olo. Minulla on viime aikoina ollut juuri sellainen olo. Haluaisin päivittää tätä blogia useammin ja monipuolisemmilla teksteillä, mutta inspiksestä huolimatta postausideoita ei tule mieleen. Agh, ärsyttävää. Tai no onhan minulla yksi postaus mielessä, mutta se ei niinkään sisällä tekstiä. Haluaisin nimenomaan, että blogini sisältäisi myös kuvien ja muun sisällön ohella laadukasta tekstiä. No, tämän inspiraation olen sitten käyttänyt valokuvaamiseen ja jopa piirtämiseen, jossa olen aivan surkea! Tuon viime päivien inspiraatioryöpyn ansiosta tulin keksineeksi itselleni myös tatuoinnit, jotka voisin ottaa lähituleavaisuudessa, kunhan rahatilanne sen vain sallii. Kait tämäkin johtuu keväästä, on valoisaa ja luonto heräilee unestaan, jonka seurauksena itsekin kokee pikkuhiljaa heräilevänsä talviunesta.
IMG_1288
Yhtenä päivänä tuli inspiraatio pitkästä aikaa piirtää. Ja kuten huomaatte, en todellakaan osaa piirtää, mutta siitä huolimatta halusin purkaa inspistäni vaikka sitten piirtäen. Tuo on vielä kesken ja tarkoitus olisi värittää tuo myös joillakin kivoilla väreillä, josko se edes hieman häivyttäisi  noiden kukkien epäsymmetrisyyttä ja muita vikoja.
IMG_1221
Kävimme myös poikaystäväni kanssa lähellämme olevalla kosteikkoalueella lenkillä ja otimme kamerat mukaan, jos vaikka olisi löytynyt jotain kuvattavaa. Ja kyllähän sillä reissulla tuli kuvattuakin jonkin verran, joskaan liikaa kuvia lenkiltä ei kyllä kertynyt. No, sainpahan osittain taltutettua tätä inspiraationpuuskaa valokuvaamiseen.
IMG_1211   
IMG_1309
Mutta miksi, oi miksi juuri silloin kun mielessä pyörii aivan muut asiat ja inspiraatiota olisi kaikkeen muuhun, niin pitää lukea pääsykokeisiin?! Tällä hetkellä minulla on luettavana sosionomien esivalintakokeen materiaalit ja ei voi muuta sanoa kuin että aikas tylsää tekstiä..... Mutta pakko on, jos minä haluan sosionomiksi. Tuon esivalintakokeen jälkeen minun onkin kiireenvilkkaa ruvettava lukemaan kirjaa sosiaalityön pääsykokeisiin. Kiirettä pitää, mutta koska päivät ovat vapaita, niin ei se ole niin paha. 

Mutta asiasta kukkaruukkuun, minä sain töitä kesäksi! Olen yhden kuukauden töissä kaupunkini museossa. Teen kahvila-ja ulkomuseon hoitoon liittyviä töitä ja työ alkaa toukokuussa loppuen kesäkuuhun. Tuon lisäksi saatan saada myös heinäkuuksi toisen työn, kotiruokaa valmistavasta yrityksestä. Perjantaina on haastattelu, pitäkää peukkuja, että saan paikan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti