lauantai 24. lokakuuta 2015

Elämäntaparemonttia

Mikäs sen parempi ajankohta bloggaamiselle kuin se, kun poikaystävä on muutaman tunnin ajomatkan päässä sählyottelussa ja kämppä on aivan hiljainen. Itse olen kääriytynyt torkkupeittoon, koska syysflunssa taisi nyt tavoittaa minutkin....Nenä on tukossa, kurkku kipeä ja hieman kuumettakin on. Ironista, että vielä eilisaamuna toivoin sairastuvani, koska en olisi jaksanut kirjoittaa äidinkielen vastaustekstiä, mutta kuinkas kävikään; en sairastunut eilen aamulla/torstai-iltana, vaan tietysti päivän aikana, eikä enää kehdannut lähteä kotiin sairastamaan, vaan tein kiltisti hammasta purren sen himskatin vastaustekstin. Nyt ottaa päähän, koska tämän viikonlopun suunnitelmana oli tehdä siivousta ja lenkkeillä, mutta eihän se tässä olotilassa onnistu. No, pitänee tyytyä lepäilyyn ja tosiaan tähän bloggaamiseen! 

IMG_0780
Tämän postauksen aiheena on tosiaan otsikostakin päätellen elämäntaparemontti, jonka suunnittelen tekeväni. Viime aikoina on tullut popsittua kaikenlaista herkkua naamaan ja painokin on tainnut sen seurauksena nousta. Haluaisin kuitenkin parantaa tapani ja alkaa taas syömään terveellisesti ja liikkumaan säännöllisesti. Mitään kovin radikaalia muutosta en aio kuitenkaan tehdä lyhyessä ajassa, vaan aloitan pikkuhiljaa. Herkut nyt tietenkin on jätettävä pois ja kaikki liian rasvaiset ruokalajit, mutta nekään eivät ainakaan aluksi ole kokonaan pannassa, vaan niitä saisi nauttia kerran viikossa kohtuudella. Hedelmiä pyrin syömään paljon enemmän kuin nykyään ja niiden avulla koitan hillitä makeanhimoani, joka yllättää hieman liian usein. Myöskin vihannesten syöntiä aion lisätä saadakseni tarpeeksi vitamiineja ja ovathan ne tosiaan kevyitä ja hyviä ravinnonlähteitä. Luulen, että jos onnistun syömään monipuolisesti ja liikkumaan tarpeeksi, energisyyskin lisääntyy, mikä olisi enemmän kuin tervetullutta tämän syksyn pimeyden keskelle. Ja vaikka syksystä tykkäänkin, en voi mitään sille, että aina syksyisin väsyttää aivan julmetusti johtuen varmaankin juuri pimeydestä. 

IMG_0796
Mutta entäpä se liikunta? Tarkoitus olisi saada sitäkin lisättyä nykyistä enemmän. Tällä hetkellä päivittäinen liikuntani rajoittuu siihen, että pyöräilen kouluun 1,6km ja sieltä takaisin. Tarkoituksena olisi saada aikaiseksi lähteä lenkille poikaystäväni kanssa melkein joka päivä. Aloittaisimme pikkuhiljaa pieni matka kerrallaan juoksemaan ja joinakin päivinä voisi olla rennompi, palauttava lenkki. Mitään muuta tavoitetta en tosin laita kuin vain sen, että oikeasti lähdetään sinne lenkille, se olisi nyt se pääasia. Ja motivaation säilyttäminen. Voi luoja, että se on ainakin kaikilla muilla kerroilla ollut todella vaikeaa. Aina lenkkeily/muu liikunta on jäänyt useiden tekosyiden varjolla, milloin on liian väsynyt, milloin liikaa koulukiireitä ja ties mitä. Nyt haluaisin kuitenkin päästä noista tekosyistä eroon ja saada itseni koukuttumaan liikunnasta niin, että siitä tulee luonteva ja pysyvä rutiini, kuten vaikkapa hampaiden pesusta. Ehkäpä poikaystäväni voisi auttaa minua siinä, aiemmin kun olen yrittänyt motivoitua itse. 

Aluksi ajattelin, että pistän laihdutuksen tässä projektissa etusijalle, mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin. Hyvinvointi ja terveys ovat kuitenkin paljon tärkeämpiä asioita kuin ulkonäölliset seikat. Totta kai on plussaa, jos saan kiloja karistettua tässä samalla, mutta ensin keskityn ihan vain siihen, että söisin terveellisesti ja liikkuisin tarpeeksi. Olen aiemminkin huomannut, että jatkuva vaakaan tuijottelu on saanut minut vain todella ahdistuneeksi ja vienyt motivaation, jos tulos ei miellyttänytkään.

IMG_0802
Mutta näihin tunnelmiin ja syksyisiin kuviin on hyvä lopettaa! Tämä lauantai taitaakin mennä sängynpohjalla maaten ja tautia pois häätäen, mutta ei voi mitään. Onneksi Putous alkaa taas illalla, ja se yleensä piristää kummasti kun saa nauraa! Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Varsinkin tuo ensimmäinen kuva!

    http://noorahoo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. ompas vain kyllä tosi kivoja kuvia ! Ja kiva ko oot sijoitellu nuo tollee tasaisin väliajoin nii tekstiäki on kivempi lukea :-)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä elämäntaparemonttiin. Toivottavasti onnistut :)

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä remppaan! Toivottavasti saavutat tavoitteesi :)

    http://shopordiee.blogspot.fi/

    VastaaPoista