tiistai 30. kesäkuuta 2015

Muutama sananen kauneusihanteista

Tämä aihe on varmastikin monen mielestä kulutettu puhki jo aikoja sitten, mutta minun mielestäni ei. Haluan vihdoin ja viimein kirjoittaa oman näkemykseni erilaisista kauneusihanteista, koska ne nyt sattuvat valitettavasti olemaan vieläkin ajankohtaisia. 

Minun mielestäni on todella turhauttavaa, että vieläkin kauneusihanteet antavat ymmärtää, että vain hoikka ja isorintainen naisen vartalo on kaunis. Edistystä on onneksi tapahtunut, monissa muotilehdissä käytetään plus-koon malleja. Mutta vieläkin edistettävää mielestäni löytyisi. Muotilehdistä ei edelleenkään löydy kaiken kokoisia ihmisiä. Mallit ovat aina pitkiä ja myös vaateteollisuus suunnittelee vaatteet lähes poikkeuksetta pitkille ihmisille. En voi käsittää, että minkä ihmeen takia malleina ei voisi olla niin pitkiä, lyhyitä, hoikkia, kurvikkaita kuin lihaviakin ihmisiä. Jos malleina olisi kaiken kokoisia ihmisiä olisi paljon helpompaa tietää miltä jokin vaate näyttää oman itsen päällä, jos vertailukohtana olisi suunnilleen saman kokoinen malli. Tämä myös näyttäisi ihmisille, että ei ole vain yhtä "oikeaa" vartalotyyppiä, vaan että jokainen saisi olla ylpeä vartalostaan, olisi se sitten millainen tahansa. 
IMG_0206
Aivan pienestä lapsesta lähtien media on tuputtanut laihuuden ja isorintaisuuden olevan kaunista, joten ei ole ihmekään, että monella lapsellakin on itsetunto-ongelmia jo hyvin nuorina. Se on huolestuttavaa. Ei alakoululaisten pitäisi miettiä laihduttamista tai sitä, ovatko rinnat tarpeeksi isot. 

Myös joidenkin ihmisten asenteet toisiaan kohtaan pelkän ulkonäön perusteella ovat todella törkeitä. Todella usea on saanut kokea kuinka joku on haukkunut läskiksi, laudaksi ja ties miksi. Koskaan ei ole hyvä, aina joku keksii jotain ilkeää sanottavaa toisen kehosta. Useinhan sen taustalla on oma epävarmuus, jonka sitten purkaa muihin. 

Jokainen, siis aivan jokainen kuitenkin on oikeutettu olemaan ylpeä omasta vartalostaan, koska jokaisen ihmisen vartalo on omalla tavallaan kaunis. Niin vartalo kuin kasvotkin. Kenelläkään muulla ei ole samanlaista vartaloa tai kasvoja kuin sinulla ja se on mahtavaa. Olet omanlaisesi, kaunis ja upea ihminen, olit minkä näköinen tahansa.   
IMG_0171
Mutta täytyy kyllä myöntää, että vaikka tämän tekstin perusteella varmasti saatte minustakin itsevarman kuvan, niin se ei valitettavasti aivan pidä paikkaansa. Minunkin on aika usein vaikeaa hyväksyä ulkonäköäni tällaisena kuin se on, vaikka tiedän ettei minun tarvitse olla mikään muotilehden photoshopattu ja virheetön malli. Olen kuitenkin viime aikoina alkanut olemaan hieman itsevarmempi ja tajunnut, ettei kauneus tarkoita sitä, että kaikki on virheetöntä. Kauneus muodostuu loppujen lopuksi todella monesta asiasta ja oman kehon "virheet" ovat myös kauniita, ne tekevät sinusta yksilöllisen ja omanlaisesi. Esimerkiksi monien häpeämät raskausarvet, joita joillekin ilmaantuu niin murrosiässä, raskauden aikana kuin mahdollisesti myöhemminkin elämässä ovat täysin normaaleja asioita, eikä niitä tarvitse hävetä. Samoin kuin luomet ja syntymämerkit. Ja vaikka itse näkeekin peilistä vain kaikki negatiiviset asiat, ajattelee kuitenkin todella moni ihminen, että olet kaunis, usko pois. Loppujen lopuksi iloisuus ja hymy tekevät aivan jokaisen ihmisen kauniiksi.
IMG_0222
Törmäsin joskus Tumblr:issa postaukseen, jossa erilaisia vartalotyyppejä ja piirteitä verrattiin kukkiin. Siinä korostettiin, että kaikenlaiset piirteet ja vartalotyypit ovat kauniita. Kukatkin ovat erilaisia, jotkut ovat runsaita, jotkut pieniä ja siroja, jotkut yksivärisiä, jotkut monivärisiä ja laikukkaita, mutta silti ne kaikki ovat kauniita. Tämä pätee myös ihmisiin. 

Ulkonäköä ei kannata murehtia, olet hyvä juuri tuollaisena, väitti media mitä tahansa! Rakasta itseäsi ja tee juuri sitä mikä tekee sinut onnelliseksi. 
IMG_0178
Keskityin äsken lähinnä naisten kauneusihanteisiin ja ulkonäköpaineisiin, mutta onhan ulkonäköpaineita miehilläkin, mutta niihin valitettavasti kiinnitetään vähemmän huomiota. Ilmeisesti yleinen oletus on, että miehet ovat automaattisesti hyvän itsetunnon omaavia, eivätkä tarvitse rohkaisevia kampanjoita kertomaan, että hekin ovat hyviä juuri sellaisina kuin he ovat. Tämä on kyllä väärä luulo. Monilla miehilläkin on varmasti ulkonäköpaineita ja juuri sen takia, että he ovat pienestä lähtien eläneet median luomassa kauneus/komeuskäsityksessä, jossa komea mies on lihaksikas, eikä ylimääräistä rasvaa näy missään. Ei se aivan niin mene. Komeita miehiä ovat myös hintelät ja tukevat miehet. Ylipäätään kaikki ihmiset, niin miehet kuin naisetkin ovat kauniita, kun he hymyilevät. Kuten jo aiemmin sanoinkin, kauneus ja komeus syntyvät pienistä asioista, eikä ole yhtä oikeaa vartalotyyppiä/kasvonpiirteitä, jotka olisivat yksistään kauniita. 

Huhhuh, tulipas taas jälleen kirjoitettua romaani tästä aiheesta. Toivottavasti edes joku jaksoi lukea tämän kohtalaisen pitkän avautumiseni. Mitä mietteitä tämä teissä herätti, vai herättikö mitään? Mikä tekee teidän mielestänne ihmisestä kauniin/komean? 

6 kommenttia:

  1. Eikä pidä unohtaa sitä, että mediassa on joko laiha/kauneus standartisesti täydellinen nainen. (kim kardashian) tai sit joku oikeesti lihava. Kumpikaan ääripää ei oo terve. Miksei uutisia voi tehdä meistä, siltä keskiväliltä olevista? Eikö meissä muka riitä jutun juurta?

    VastaaPoista
  2. Eikä pidä unohtaa sitä, että mediassa on joko laiha/kauneus standartisesti täydellinen nainen. (kim kardashian) tai sit joku oikeesti lihava. Kumpikaan ääripää ei oo terve. Miksei uutisia voi tehdä meistä, siltä keskiväliltä olevista? Eikö meissä muka riitä jutun juurta?

    VastaaPoista
  3. Mikset postaile? :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kesällä mulla on ollut niin paljon kaikkea menoa ja tekemistä, etten ole yksinkertaisesti vain ehtinyt postailemaan! Tarkoitus kuitenkin olisi tällä viikolla saada postaus aikaan, kun vihdoin ja viimein minulla olisi siihen aikaa ja myöskin intoa. :3

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista