sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivä

Aivan ensimmäiseksi onnea kaikki äidit! 

Tämä postaus käsittelee siis tietystikin äitejä, tai se keskittyy enemminkin omaan äitiini ja mummoihini, koska haluan näin äitienpäivänä hieman kertoa suhteestani omaan äitiin ja samalla mummoihini. Minun mielestäni he todellakin ansaitsevat sen, sen verran tärkeitä ihmisiä he minun elämässäni ovat ja ovat aina olleet. 

Minulla on aina ollut todella hyvät välit äitini kanssa. Osittain se varmasti johtuu siitä, että olen perheen ainoa tyttö. Lapsena totta kai välillä kiukkusin ja vedin itkupotkuraivareita, jos jokin ei mennyt oman mielen mukaan, mutta silti äiti antoi aina anteeksi ja riidan jälkeen sovittiin halaten. Me molemmat olemme todella äkkipikaisia, joten ei ole ihmekään, jos välillä otammekin sanallisesti yhteen. 

Murrosikäisenä hirmuisten kasvukipujen ja tunnemyrskyjen keskellä äiti oli aina korvaamaton tuki ja turva. Sain kerrottua hänelle kaiken, siis ihan kaiken ja se helpotti oloa todella paljon. Äiti osasi myös antaa hyviä neuvoja, melkein joka asiaan. Olen todella onnellinen, ettei murrosikäni aikana äiti-tytärsuhteemme päässyt kärsimään, vaan se säilyi ennallaan, ehkä jopa vahvistui. 
Nyt aikuisena (tuntuupa oudolta sanoa olevansa aikuinen!) äiti on minulle kuin ystävä. Voin edelleenkin kertoa kaikki asiani hänelle ja hän osaa auttaa niissä. Pidämme välillä omia shoppailupäiviä ja leivomme yhdessä ja kaikkea muuta mukavaa. Saan olla kyllä todella onnellinen siitä, että minulla on tuollainen äiti! 
IMG_9757
Mutta kahta mummoani ei saa tietenkään unhoittaa! Molemmat heistä ovat olleet läsnä elämässäni todella paljon ja kun olin pieni, he usein hoitivat minua. Toinen mummoni, äidin äiti asuu tosin 6-7 tunnin matkan päässä, mutta siitä huolimatta hänkin hoiti minua todella usein. Isän äiti taas asuu noin. puolen tunnin matkan päässä, joten tietysti hän on käynyt meillä ja minä hänen luonaan hiukan useammin kuin toisen mummon luona. 
 Molemmat mummot ovat opettaneet minulle paljon elämästä. He ovat kertoneet omia lapsuus-ja nuoruusmuistojaan ja sitä kautta olen oppinut, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Kuunnellessani heidän tarinoitaan ei niin ruusuisesta elämästä, olen oppinut kunnioittamaan omaani ja olemaan onnellinen pienistäkin asioista. Heillä molemmilla on myös elämän rankoista kokemuksista huolimatta aivan mahtavat huumorintajut ja heidän kanssaan saa todellakin nauraa maha kippurassa! Heidän elämänhalunsa ei ole hiipunut, vaikka ikää ja surullisia kokemuksia riittää. Nimenomaan sisua arvostan heissä molemmissa. He eivät ole antaneet periksi koskaan, vaan jatkavat sinnikkäästi eteenpäïn. Se jos jokin on kunnioitettavaa. Ei olekaan valehtelua, jos sanon, että he ovat roolimallejani monessa asiassa. 
 Isän äiti on jo niin vanha, ettei hän pysty itse siivoamaan tai käymään kaupassa. Siispä hoidettavan ja hoitajan roolit ovat vaihtuneet, minä käyn hänen luonaan siivoamassa ja välillä myös kaupassa. Sehän on tavallaan takaisinmaksu siitä, että hän hoiti minua niin paljon ollessani pieni. 

Mutta näihin tunnelmiin, oikein mahtavaa äitien päivää kaikille! Halatkaa äitejä ja ilmaiskaa kuinka tärkeitä he ovat. Jos mummonne ovat vielä elossa ja asuvat siedettävän matkan päässä, menkää ihmeessä kylään, he varmasti ilahtuvat siitä! 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti