sunnuntai 17. elokuuta 2014

Autumn is coming

 
IMG_6873 IMG_6939 IMG_6906 IMG_6900 IMG_6965 IMG_6961 IMG_6928 IMG_6882
IMG_7037

Ensimmäinen kouluviikko takana ja monta edessä. Pikkuhiljaa syksykin alkaa hiipiä Suomeen kylmine tuulineen ja värikkäine lehtineen. Itseasiassa odotan syksyä jo innolla. Kaikki lehdet ovat niin värikkäitä ja kauniita ja viileän raikas tuuli hivelee kasvoja. Kauppoihin tulee ihania syysvaatteita, neuleita, huppareita ja housuja syksyn väreissä. Illat ovat pimeitä ja tunnelmallisia kynttilöiden loistaessa.

Olen muuten huomannut, että syksyistä minulla ei ole valokuvia melkein ollenkaan! Yleensä valokuvaan ahkerasti joka vuodenaikana, mutta jostakin syystä syksy on jäänyt kuvaamatta. Tänä vuonna olen luvannut itselleni, että valokuvaan syksyn väriloistoa mahdollisimman paljon.

Tänään tuli sitten pitkästä aikaa leivottua sämpylöitä. Sämpylät ovat kyllä semmoisia, joita voisi tehdä useamminkin, ne ovat niin hyviä ja käteviä vaikkapa aamupalaksi. Muutoin tämä viikonloppu on kulunut lähinnä laiskotellessa. Vielä pitäisi tehdä läksyt ja pakata tavarat ensi viikolle, kun menen jälleen omalle asunnolleni. P.S. Se ihana pöllökoulureppu tuli postissa, mutta laitan siitä kuvan johonkin toiseen postaukseen!

2 kommenttia: